Paddingtoneja, busseja ja tietenkin jouluvaloja!

No niin, taas on yksi Lontoon matka takana ja tässä jonkinlaista selostusta siitä. Tosin heti alkuun on todettava, että jaan suosiolla tämän reissun kahteen pätkään, sillä matkan paras osa ja kohokohta ansaitsee mielestäni ihan ikioman kirjoituksen...mutta en paljasta vielä tarkemmin...

Tällä kertaa sain matkakaverikseni Lontoon ensikertalaisen, ystäväni Emmin. Niinpä tiedossa oli jo ennakkoon, että on syytä kiertää muutamia ns. perusnähtävyyksiä läpi. Näin ollen tuli jälleen nähtyä niin Big Ben, London Eye, Tower, Piccadilly Circus, Trafalgar Square, Covent Garden...sekä tietysti Oxford ja Regent Streetin kauppahulinat. Kävelimme muutamaankin otteeseen Thamesin etelärantaa Towerilta Westminster Bridgelle, poikkesimme välillä syömään ja jatkoimme taas. Matka on yllättävän pitkä, mutta nähtävääkin toki on ihan koko matkalle. Southbank Centerin kohdilla oli käynnissä tutut joulumarkkinat ja saimme maistella mm. petollisen herkullista toffeevodkaa.

 

Iso osa ajasta kului siis vaellellen niin jalkapelillä kuin metron kyydilläkin ympäri kaupunkia. Ja totuuden nimissä tuli sitä tuokio jos toinenkin kierreltyä moraalittomuuden tavaratalossa (termi, jonka olen rehellisesti varastanut suoraan ystävältäni Minnalta. Kiitos, Minna!) eli Primarkissa. En muista olenko aiemmin kyseisestä kauppaihmeestä tänne raapustellut (todennäköisesti kyllä, koska ei ole Lontoon matkaa ilman Primarkia), mutta tuo kauppaketju myy siis aivan törkeä halvalla kaikkia naisihmisten unelmia eli vaatteita, kenkiä, laukkuja, koruja...no on siellä pieni miesten osastokin, mutta ei siitä sen enempää. Tässä moraalittomuuden tavaratalossa on aina vähintään miljoona ihmistä, vaatteet viuhuvat rekeissään, sovituskoppijonossa huokaillaan minuutista toiseen, perässä laahataan siniharmaata ostoskoripussukkaa, jonka tilavuus tuntuu kasvavan lähes räjähdysmäisesti kankaan venyessä kaikkiin ilman suuntiin, kun tavarat löytävät tiensä kohti uutta kotia. Meininki on melkoisen erityinen eikä sitä ymmärrä, jos ei kyseisessä paikassa ole käynyt. En todellakaan ole mikään shoppailijatyyppi, vaan turnausväsymys hiipii useinkin jo ihan alkumetreillä. Mutta Primarkiin mennäänkin taistelija-asenteella - suuntaa katseesi, valitse houkuttelevin vaaterekki, etene määrätietoisesti, eliminoi esteet edeltäsi ja saavuta tavoite. Tämän kaiken tekemiseen voi hyvin vierähtää tunti, kaksi tai kolmekin. Sitten ennen kassalle menoa on syytä tehdä vielä ostosseuralaisen kanssa niin sanottu välikatsaus elikkäs levitetään kaikki pussukkaan kertyneet tavarat ja pyydetään toista makutuomaroimaan. Tällä tavalla osa tavaroista jääkin kauppaan, koska pysähtyessään huomaa, että on kaikessa ostoshuumassaan tehnyt järjettömiä, suorastaan mielenvikaisia valintoja. Itsellä oli tällä kertaa tarttunut ekalla kierroksella mukaan esim. neonpinkki hame, joka jäi suosiolla kaupan rekkiin odottamaan jotakuta toista. Huh, täpärä pelastuminen! Omien kaappitäytteiden lisäksi tuli onneksi vähän toisillekin osteltua ja joulupukki muistaa sitten jouluna kilttejä läheisiä.

No nyt, kun sain tuon suurimman shoppailuomantunnonkolkutukseni tässä jaettua, niin voin jatkaa eteenpäin. Koska itse olen niin monesti Lontoossa piipahtanut eikä tämäkään takuulla ollut viimeinen kerta, niin täytyy koittaa keksiä aina jotakin uutta. Ja Lontoossahan on mistä ammentaa. Tällä kertaa katukuvaa sulostuttamaan oli ilmestynyt eri puolille kaupunkia herttaisia Paddington-nalleja. Aina kohdatessani moisen kävin räpsäisemässä kuvan.Tässä linkissä lisätietoa nalleista: http://www.visitlondon.com/paddington/ Ihan ei kaikki 50 nallea reitille osunut, mutta aika monta kuitenkin. Nallekarhujen lisäksi sinne tänne oli ripoteltu myös minikokoisia kaksikerrosbusseja herkullisin värein ja kuvioin koristeltuna. Niistäkin tuli muutama tallennettua.

 

Enkä tietenkään voi olla mainitsematta joka vuosi yhtä upeita ja yllätyksellisiä jouluvaloja tuon kaupungin kaduilla. Aina on keksitty jotakin uutta ja kaunista. Tänä vuonna Oxford Streetin olivat vallanneet suuret lumipallot ja satelipa sitä yhden kaupan katolta lumikoneella luntakin. Regent Streetillä teemana oli Night at the museum-elokuva. Carnaby Streetillä taas oli totutusti hieman persoonallisempaa otetta ja Covent Gardenissa jokavuotiset valtavat punaiset pallot ja valoporo. Kaikkein säihkyvimmät jouluvalot löytyivät kuitenkin tällä kertaa - mistä muualtakaan kuin - Bond Streetiltä. Tuo katu, jonka merkkiliikkeiden ovenkahvatkin ovat arvokkaampia kuin koko kotoinen omaisuuteni. Tuo katu, jossa haisee raha ja jonka varrella eräs kosmetiikkamyyjä tiedusteli olenko kenties kotoisin Newcastlesta!?! Whaaaat? Onko mulla muka jotain yhteistä Geordie Shoren kanssa? Toivottavasti ei! Liekö sitten nähnyt, ettei mulla ole varaa ostaa moisista liikkeistä mitään ja siksi päätellyt kotiseudukseni kyseisen tekoripsien ja porkkanarusketusten kehdon. Että tällaisia Lontoo-kokemuksia tällä erää.

Ai niin...melkein jo unohdin...heti kättelyssä Heathrowlle saavuttaessa vastaan käveli maailmanstara! Meitä edeltävä lento oli tullut Los Angelesista ja laukut olivat samalla hihnalla Helsingin lennon kanssa. Siellä omaa laukkuaan oli noutamassa pikkuruinen ja äärimmäisen kaunis näin livenäkin, täydellinen kotirouva Eva Longoria! Näitä ulkomaisia telkkari-ihmisiä, kun täällä Suomessa niin harvoin kohtaa, niin olihan toi nyt aika hienoa. Siinä tulee ensin vaan sellainen jännä tunne, että "Hei, mä tunnen ton jostain! Mistä mä ton tyypin tunnen?" ja sitten hakee mielensä sopukoista kaikki ystävä/tuttava/työkaveri/naapuri/kumminkaimanserkku-lokerot ennen kuin tajuaa, että enhän mä oikeasti häntä tunne, vaan tunnistan, koska olen telkkua tarpeeksi tuijottanut.