Äiskän kanssa olimme jälleen tuttuun tapaan reissussa ja jo alkutekijöissä sattui ja tapahtui kaikkea hullunkurista ja hauskaa. Nimittäin pelleilimme lentokentällä, että josko sitä vaan voisi kävellä mille tahansa lähtöportille ja astua koneeseen, niin minne sitä päätyisikään. Äiskä jalosti ajatusta vähän pidemmälle ja päätti, että seuraava kohdalle osuva lähtöportti olisi SE portti, jolta hän lähtisi, jos näin voisi oikeasti tehdä...siinä sitä oli nauramista, kun lähdimme asiaa tutkimaan ja ensimmäinen vastaantullut lento oli, minnekäs muuallekaan kuin, TURKUUN! Hahhaa! Olimme juuri ajaneet pari tuntia kotoa Helsinki-Vantaalle lähteäksemme mielikuvitusmatkalle takaisin kotiin. Mikä kohtalo!
Noh, päädyimme siis kuitenkin ihan oikealle matkalle Barcelonaan. Majoituimme täydellisen sijainnin omaavassa (La Rambla-pääkadun viereinen sivukatu) hotelli Anetossa. Hotelli ei ollut kovinkaan kummoinen ja huone perinteinen postimerkin kokoinen, mutta siisti ja turvallinen, joten meille oikein kelpo. Ikkunasta näkyivät viereisen talon ikkunat muutamien metrien päässä, mutta eipä se meitä haitannut, sillä aamuisin sai katsella paikallisten carlosten remonttihommia ihan lähietäisyydeltä. Yhtenä iltana jouduimme istumaan muutaman tunnin pimeässä ukkosen aiheuttaman sähkökatkoksen ajan ja ilmastointi ei ihan toiminut käsikirjan mukaan, mutta muuten olimme tyytyväisiä hotelli Anetoon.
Koska olimme reissussa vain muutamia päiviä ja nähtävää oli paljon, starttasimme ensimmäisen yön jälkeen heti Barcelonan peruspaketilla: Gaudia, Gaudia ja Gaudia. Casa Milà ja Casa Batllò tulivat vastaan vähän kuin huomaamatta, kun kävelimme kohti Park Güellia. Talot näyttävät turistiopusten kuvissa paljon hienommilta kuin livenä. Kadulta katsottuna oli vaikea saada hyvää kokonaiskuvaa tai nähdä esim. kattojen upeita yksityiskohtia, mutta toisaalta emme olleet sen suhteen niin tarkkoja, että olisimme vaivautuneet jonottamaan kyseisiin paikkoihin ja maksamaan sisäänpääsymaksut päästäksemme tutkimaan asioita lähemmin. Hullunkurisen näköisiä kurvitaloja joka tapauksessa!
Olimme ostaneet etukäteen kotona netin kautta liput Park Güelliin, koska ne olivat näin edullisemmat ja ajattelimme, että meidän ei tarvitse käyttää kallista aikaa jonotteluun. Ja homma toimi juuri näin! Pääsimme alueelle juuri sillä kellonlyömällä kuin lipuissamme luki. Alueelle siis pääsee tietty määrä ihmisiä tiettyyn aikaan, jotta vältetään ruuhkia. Ja tämä toimi ihan hyvin, sillä kohtalaisen rauhallisessa ympäristössä saimme vaellella upeiden laventelien ja muiden kukkien loistossa. Kuitenkin täytyy sanoa, että olin etukäteen kuvitellut alueen huomattavasti suuremmaksi. Todellisuudessa puiston maksullinen alue oli melko pieni ja kaikki nähtävä oli todella esitelty ihan jokaisessa matkaoppaassa, joihin ennakkoon oli tutustunut eli suuria yllätyksiä ei alueella ollut. Vaikka siitä huolimatta onnistuimme kävelemään heti alkuun kuuluisan lisko-luomuksen ohi ja vasta myöhemmin ihmettelimme, että missä se oikein mahtaa olla, kun ei ole osunut kohdille. Palasimme lähtöruutuun selvittämään asiaa ja siellähän se oli, ihan ensimmäisenä ja olimme kävelleet metrin päästä ohi. Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Puistosta oli upeat näkymät yli Barcelonan kaupungin merelle asti. Istuimme kaakelimurusilla koristelluilla kiemurapenkeillä katselemassa maisemia ja aurinko lämmitti mukavasti. Kun maksullinen alue oli koluttu läpi, kävelimme muualla puistossa ja kiipesimme vieläkin ylemmäs. Suosittelen ehdottomasti kulkemaan puiston vapaalla alueella, sillä maisemat olivat vieläkin paremmat ja toisaalta myös sieltä katsoen näki vallan mainiosti maksullisen alueen nähtävyydet, jos ei välitä siitä, että ei nyt ihan kosketusetäisyydelle pääse, niin voi hyvin jättää maksun maksamatta ja silti nauttia olostaan.
Park Güellista oli luontevaa poistua takaisin kohti kaupunkia alamäen suuntaan ja seuraavalle etapille La Sagrada Familian luo. Voisin kirjoitella tähän nyt pitkän litanjan ylistyssanoja kyseisen rakennuksen ainutlaatuisuudesta ja erityisyydestä, mutta haluan olla rehellinen. Kirkkohan on siis aivan jäätävän ruma hökötys! Kauneus on niin katsojan silmässä ja mulla sitä ei osunut kumpaankaan silmään. Rakennus oli sen näköinen niin kuin maanjäristys olisi rapisuttanut siitä pinnan pois ja jäljelle jäänyt kuori olisi sitten imaissut sisäänsä kaikki maailman pakokaasusaasteet. Ja kaiken tämän kruunasivat ne hedelmiksi väitetyt viritykset tornien huipulla. Mulle tuli mieleen legendaarinen Kummeli-sketsi rypäleistä siellä, jonne aurinko ei paista. Silti kaikesta rumuudesta huolimatta tai ehkä juuri siitä syystä, jaksoimme istuskella rakennusrumiluksen liepeillä pidemmänkin aikaa ihmettelemässä sitä.
Barcelona on kyllä mukava kaupunki kulkea kävellen. Etäisyydet ovat kohtalaisen siedettäviä ja katuverkosto on selkeä. Vanhassa kaupungissa oli kiva tallustella pieniä kujia ja katsella kauppoja. Rannan tuntumassa oli myös katseltavaa ja tietysti La Ramblaa oli mukava kulkea, vaikka hyvin turistinen alue onkin. Hiljaisempaa menoa kaivatessa oli helppoa suunnistaa kahdelle suurelle puistoalueelle: Parc de la Ciutadella tai Montjuïc-kukkulalle. Molemmissa oli tilaa kävellä ja kulkea omassa rauhassa, ihastella kasveja ja suihkulähteitä sekä maisemia.
Kukkulalle pääsee köysiradalla useammastakin paikasta. Etsimme yhden aloituspistettä hotellimme läheltä, mutta emme löytäneet, vaikka kyselimme neuvoa ihan paikallisiltakin, joten päädyimme kävelemään ylös. Matkaa kertyi jonkun verran ja nousu oli välillä jyrkkääkin, mutta sen arvoista. Maisemat olivat huikeat ja tuuli puhalteli leppoisasti auringonpaahteen lomassa. Kukkulalla oli mukava kahvila, jonka hinnat olivat ennakkoluuloista poiketen kohtuulliset ja taisipa kupponen cappucinoa olla täällä koko reissun halvin eli paikka ei ollut mikään turistin ryöväys-yritys. Kukkulalla sijaitsee myös valtaisa urheilustadion, jossa vuonna 1992 kisattiin olympialaisten merkeissä. Kiersimme koko stadionin ympäri ja kävimme aistimassa tunnelmia sisäpuolellakin. Ulkopuolella katsottuna paikka muistuttaa enemmän jonkun suuruuden hullun diktaattorin egonpönkittäjää kaikessa palatsimaisuudessaan, mutta sisältäpäin löytyi sitten enemmän sitä kuuluisaa urheiluhenkeä.
Kaikkien näiden nähtävyyksien ohella ehdimme tietysti myös shoppailla ja listalla oli muutama ehdoton kauppaketju - Sephora ja Primark. Jälkimmäinen oli hyvin minimalistinen verrattuna Lontoon sisaruksiinsa, mutta samat perusjutut sieltäkin mukaansa sai eli alusvaatteita, kengät ja laukku. Sephoran liike taas oli suurin koskaan näkemäni putiikki kyseiseltä ketjulta. Valikoima oli valtava, mutta siitä huolimatta tutut ja turvalliset jutut täältäkin mukaan tarttuivat.
Kaiken kulttuurin ja kaupankäynnin lisäksi kolmas ehdottomuus oli tietysti espanjalainen ruoka ja juoma. Tapas, pinchos ja sangria...Nam! Eikä mitään muuta lisättävää tähän! NamNamNam!
Kaiken kaikkiaan jälleen yksi mukava uusi paikka nähtynä ja koettuna. Tykkäsin, vaikka en paikkaan rakastunutkaan. Voisin mennä uudelleenkin, mutta myös yksi kerta riitti. Olo oli matkan jälkeen tyytyväinen ja aurinkotankkaus kaiken muun lisäksi oli äärimmäisen onnistunut ja ikään kuin kirsikka tässä kakussa.
