Uusi vuosi, vanhat kujeet. Niin siinä kävi, että vuosi vaihtui reissun päällä Lontoossa. Lähdimme viiden hengen seurueella katsastamaan kuinka vuotta vaihdetaan vähän isommissa ympyröissä ja millaisia raketteja englantilaiset paukuttelevat. Asustimme jo aiemmin hyväksi havaitussa London Guards Hotelissa, itseasiassa huonekin oli sama kuin edellisellä reissulla maaliskuussa.
Lontoossa uusi vuosi toivotettiin tervetulleeksi uskomattoman upealla pormestari Boris Johnsonin sponsoroimalla ilotulituksella London Eyen liepeillä. Puolisen miljoonaa ihmistä kerääntyi Thamesin rantaan seuraamaan huikeaa showta! Me emme edes yrittäneet päästä aitiopaikoille joenpenkereelle, vaan tyydyimme suosiolla jättäytymään hiukan kauemmas Buckinghamin palatsilta lähtevän ja St. James' Parkia reunastavan Mall-kadun varteen kuningattaren etupihalle. Ihmisiä oli aivan valtavasti! Puisto oli suljettu, mutta vähän väliä joku väänsi raja-aitoihin aukkoja ja suuri massa ryntäsi puiston pimeyteen. Siinä oli turvamiehillä kirmattavaa!
Kellon lyödessä 12 upeasti valaistu London Eye katosi valtaisan rakettien ryöpyn taakse. Missään en ole koskaan nähnyt niin paljon, niin upeita raketteja kuin tuona iltana. Noin 15 minuutin ajan taivaalle sinkosi mitä hienoimpia ja värikkäämpiä tähtisäteitä. Välillä tulitus taukosi ehkä kahdeksi sekunniksi ja ehdin jo luulla homman loppuneen, kunnes jälleen taivaalla loisti uusia hienouksia toinen toistaan komeampina. Mitä pidemmälle ilotulitus kesti, sitä loisteliaammiksi raketit muuttuivat. Koko komeuden kruunasi taivaan rannan punaiseksi valopalkiksi maalannut rätinä. Hetken näytti siltä kuin jossakin olisi suuri tulipalo, mutta kaikki oli sittenkin vain suurta showta, joka kruunasi kuningattaren Diamond Jubileen ja olympiavuoden.
Kaiken tämän paukkeen lisäksi yläpuolella pörräsi jatkuvasti ainakin kaksi helikopteria tekemässä suoraa lähetystä televisioon niille, jotka eivät saaneet nauttia tuosta kaikesta paikan päällä. Mekin vilkutimme, mutta ei tainnut meitä muurahaisina sieltä kukaan tunnistaa.
Vuoden vaihduttua koko massa purkautui kauniisti, rauhallisesti ja sujuvasti pitkin Lontoon katuja. Kokonaisuudessaan siis hyvin toiminut homma ja ikimuistoinen elämys.
Olen käynyt Lontoossa ensimmäisen kerran noin 14 vuotta sitten. Sen jälkeen siellä on tullut oleiltua monesti ja välillä useamman kerran vuodessa. Kaupungista on tullut tuttu, turvallinen ja erityisen rakas. Kaikki perusnähtävyydet on nähty monta kertaa, mutta silti kerta toisensa jälkeen jaksan niitä käydä ihmettelemässä ja tallentaa muistoja niistä kameraani. En usko, että Lontooseen voi koskaan kyllästyä.
Tällä kertaa päätin kuitenkin, että haluan kokea jotain uutta. Etukäteen selvisi, että ostosparatiisi Primark on avannut uuden liikkeen Oxford Streetin toiseen päähän. Hetken mietittyäni päätin kuitenkin, että tämä ei saanut olla se ainut uusi asia. Niinpä muun seurueen suunnatessa Natural History Museumiin tutkimaan dinosauruksia, päätin mennä katsomaan Kensingtonin palatsia sen avattua ovensa jälleen yleisölle suuren remontin jälkeen. Eikä kyläily Williamin, Katen ja Harryn kotona muutenkaan tuntunut vastenmieliseltä ajatukselta.
Lueskelin jo kotona hieman ennakkotietoa. Tripadvisorissa ei ollut kovinkaan mairittelevia arvosteluja, mutta otin riskin. Ja kyllä kannatti! Pääsymaksu oli 15 punnan kieppeillä ja kun siihen lisättiin parin punnan vapaaehtoinen kannatusmaksu, niin lipun hinnaksi muodostui 17 £. Lipunmyyjä oli äärimmäisen mukava ja ystävällinen, joten jo vierailuni aluksi tunsin oloni tervetulleeksi. Takin ja muutkin tavarat sai jättää ilmaiseksi lukolliseen kaappiin, joten ei tarvinnut hikoilla talvivaatteissa palatsin käytävillä. Palatsissa oli kolme eri kierrosta: Queen's apartments, King's apartments ja Victoria revealed-näyttely. Huone toisensa jälkeen oli täynnä paljon nähtävää. Joka paikassa sai kuvata vapaasti ja kullan kimallus, kristallikruunut ja punaiset seinät olivat hienoa katseltavaa. Erityinen yksityiskohta oli ikkunalaudoilla olevat punaiset tyynyt, joihin saattoi istua ihastelemaan maisemia. Istujan yllätti kuitenkin yhtäkkiä alkanut hiljainen kuiskaileva ääni, joka kertoi palatsin seinien salaisuuksia ikään kuin kummituksena, mutta ei pelottavalla tavalla. Kuningatar Victorian syntymäkotina palatsissa oli tietysti myös hänelle pyhitetty osio, jossa oli paljon nähtävää hääpuvusta, surupukuun, kehtoja, leluja, koruja yms. Erityisen mukavaksi vierailun teki sekin yksityiskohta, että paikalla oli kohtalaisen vähän muita, joten sain kaikessa rauhassa kierrellä ja katsella ilman perinteistä turistikohderuuhkaa. Ainoa miinus oli opasteiden puuttuminen. Oli vaikea tietää mihin suuntaan mennä ja mitä kussakin huoneessa oli, kun missään ei lukenut. Jokaisessa huoneessa oli kyllä teline, jossa oli opaskirjanen juuri sen huoneen tavaroista, mutta se oli kovin vaikeaselkoinen. Tekstin ja esineiden yhdistäminen oli välillä hankalaa, kun asioita ei oltu numeroitu. Onneksi olin vihkiytynyt asiaan jo hieman etukäteen, etten ihan ummikkona mennyt metsään. Ostin myös paksun opaskirjasen, josta selviää näin jälkikäteen vielä paremmin mistä oli kyse.
Jos oli jotakin uutta, niin pitihän sitä jotakin tuttuakin tehdä. Niinpä suuntasin kulkuni teatterilippukassalle ja yhdistin vanhan tapani käydä teatterissa uuteen esityselämykseen. Billy Elliot oli aivan huikea kokemus! Ei sitä ollut turhaan kehuttu ja suositeltu etukäteen! Aivan käsittämättömän upeaa taituruutta ja pääasiassa vielä lapsilta! Victoria Palace- teatteri oli kaunis, vanha teatteri punaisine samettipenkkeineen ja kultaisin koristekuvioineen. Istuin yläkatsomon ensimmäisellä rivillä aivan keskellä ja nautin hyvän paikkani ansiosta esityksestä vielä hitusen enemmän. Billy Elliot on esitys, jota suosittelen lämpimästi kaikille ja menisin sitä itsekin mielelläni uudelleen katsomaan. Kotona olen tänään vielä selaillut käsiohjelmaa yhä esityksestä haltioituneena.
Näiden uusien kokemusten lisäksi oli paljon vanhaakin: Big Benin tuijottelua, kantapubissa siideristä nauttimista, Piccadillyn mainosten seurailua ja tietenkin hirveä määrä ostoksia. Etukäteen vannoin, että takkia ei sitten ostoksistani tällä kertaa löydy, mutta toisin kävi. Kaapissa on uudenkarhea, sateenkestävä ulkoilutakki. Lisäksi tuossa vielä purkaamista odottavassa laukussa tuntuisi olevan muutama laukku, jokunen huivi, pari korua, hieman housuja ja paitoja, vähän kosmetiikkaa, hiukan herkkuja, mutta EI YHTÄÄN paria kenkiä. Vau! Olen tainnut tehdä jonkinlaisen saavutuksen jättämällä kenkäostokset ensimmäistä kertaa väliin! Tämä diis merkittäköön historiankirjoihin, toiste ei tällaista tapahtumaa ehkä nähdäkään.
Kaiken kaikkiaan oli jälleen mukava reissu. Eilen palasin kotiin ja tänään kävinkin sitten jo seuraavia lentoja tiirailemassa. Tunnetusti aika ja paikka voivat vaihtua päivittäin, joten jätettäköön se vielä julkisesti ilmoittamatta minne seuraavaksi suunnistetaan. Kaikki selviää aikanaan! Hetki pitää aikaa viettää töissäkin, jotta voi sitten jälleen lomailla.
