Tie pohjoiseen

Näiden aarteiden vartijoiksi meidät pestattiin.

Joskus työ suo mukavia etuuksia ja pääsee muurien sisältä maailmalle itseään sivistämään. Tällä viikolla reissasinkin oikein olan takaa. Ensin juna vei Tampereelle päiväksi ja iltapäivällä Valtionrautatiet kyyditsi kohti pohjoista ja Oulua. Viiden tunnin junamatka taittui yllättävän kivuttomasti. Suurin syy tähän lienee loistava matkaseura, jonka kanssa ehdimme ahkeroida niin töiden parissa kuin kuulumisten päivittämisessäkin. Suorastaan luksusta oli se, että meidän vaunuosastollamme ei ollut muita, sillä ainoat potentiaaliset seuralaisemme jättivät vain tavaransa meidän vahdittavaksemme ja suuntasivat tuoppien ääreen ihan koko matkan ajaksi. Miten huomaavaista herraseuruetta, kun siirsivät bileensä heti kättelyssä ravintolavaunuun! Palkkioksi tavaroiden silmällä pitämisestä saimme matkamme viime metreillä kurkkupastillit!

Oulu iski tajuntaan heti asemalle saavuttuamme; hirrrrrrrrrrrvittävän kylmä, paljon lunta ja todella hassusti puhuvia ihmisiä. Toki tunne puheen suhteen oli varmasti molemmin puoleinen kysyttyämme suuntia lähimmältä R-kioskilta.

Nakkisämpylä kaikilla mausteilla. Hah!

Koska junamatkan aikana olin syönyt vain pikkiriikkisen nakkisämpylän VR:n huikeista valikoimista, oli aika kova nälkä. Niinpä ensimmäinen missiomme pohjoisessa oli löytää ravintola. Päädyimme hurjina seikkailijoina niinkin eksoottiseen ja eriskummalliseen valintaan kuin...Rosso. Kun vatsa oli täynnä, oli aika etsiä majapaikkamme Lasaretti. Tuo hotelli nimensä kera ei etukäteen kuulostanut kovin hohdokkaalta ja luokseenkutsuvalta, mutta yllätys oli suuri, kun vastassa olikin upean näköinen ja kauniisti valaistu, uutta ja vanhaa yhdistävä rakennuskokonaisuus. Uni maistui hyvin siistissä ja mukavassa huoneessa.

Hotelli Lasaretti

Huone 307

Luovi, rakennus K2

Seuraavana aamuna alkoi matkan sivistävä osuus eli koulutukseen osallistuminen. Päivä sisältöineen oli oikein antoisa, mutta parasta antia tarjosi itse paikka. Koulutus oli järjestetty upealla, vanhalla kasarmialueella, joka oli täynnä suloisia, kauniisti entisöityjä puutaloja. Lounasta pääsimme nauttimaan ihan Upseerikerholle asti.

Kaiken kaikkiaan oli virkistävää vaihtelua tehdä pikainen visiitti kylmään ja lumiseen Ouluun. Yksi asia jäi vaivaamaan...en nähnyt sitä tunnetuinta oulalaista eli polliisia. Taksikuskilta kyllä tiedustelin mistä kyseinen kaveri löytyy patsastelemasta, mutta käytännön toteutus tapaamisen suhteen jäi aikataulusyistä toteuttamatta. Ehkäpä seuraavalla kerralla sitten.