Viisumiviidakossa

Huh,huh! Ei ole helppoa Kiinanmaalle matkaaminen! Matkanhan voi varata hyvinkin simppelisti netissä, mutta itse maahan pääsemiseen tarvitaan vielä matkalippujen lisäksi viisumi. Viisumihakemus itsessään sisältää sitten ihan omanlaisensa määrän mitä kummallisimpia asiakirjavaatimuksia. Näiden kanssa askarrellessa on vierähtänyt viikko, jos toinenkin.

Nyt kuitenkin on se hetki, jolloin kaikkien lippusten ja lappusten pitäisi olla kasassa ja paksu kirjekuori voi aloittaa matkansa kohti Kiinan lähetystöä. On hyvä hetki kerrata kokemaamme viisumiviidakkoseikkailua ja sitä kuinka tähän pisteeseen on päädytty.

Hommahan meni niin, että matkavarauksen yhteydessä tuli tieto siitä, että Kiinaan matkustettaessa on oltava myös viisumi. Tämä osuus on jokaisen matkailijan hoidettava enemmän tai vähemmän itse. Meillä oli kaksi vaihtoehtoa; tee kaikki alusta loppuun itse tai käytä valmista viisumipalvelua. Tässä kohtaa tuli ensimmäinen ongelma vastaan. Kumpi pitäisi valita? Jos on niin sanotusti omatoiminen, pitäisi mennä Helsinkiin lähetystöön tiettynä viikonpäivänä, tiettynä kellonaikana ja jokainen paperi tiptop-kunnossa. Virheille ei kauheasti olisi varaa ja Helsingistä käsin voisi olla haastavaa täydentää viisumihakemustaan, jos sellaisia virheitä nyt olisi jostakin syystä sattunut kohdalle osumaan. Toinen vaihtoehto olisi käyttää matkatoimiston suosittelemaa viisumipalvelua ja maksaa tästä tuplahinta tuohon ykkösvaihtoehtoon verrattuna. Niinpä päätimme ensin tehdä pientä salapoliisintyötä ja katsella netistä muita viisumipalveluita ja heidän hinnastojaan ja vaatimuksiaan ja sitten harkita mitä tehdään. Kaiken tämän työn tehtyämme olimme kuitenkin vielä enemmän sekaisin, sillä viisumihakemuksen ohjeistukset vaihtelivat eri toimistoilla suuresti emmekä loppujen lopuksi enää tienneet mihin uskoa. Tästä kaikesta johtuen kallistuimme valitsemaan matkatoimiston suosittamaa palvelua, sillä jos jokin menisi pieleen ja viisumia ei tulisikaan, olisi joku jota syyttävä sormi osoittaa.

Olimme saaneet matkavahvistuksemme mukana lappusia, joiden avulla viisumin hakeminen onnistuisi. Senkun täyttelee ja laittaa postissa menemään. Vaan eipä sekään ollut niin yksinkertaista. Ensinnäkin matkatoimisto oli unohtanut laittaa kirjeeseen viisumin täyttöohjeet, joita seuraamalla homman olisi pitänyt olla hieman simppelimpää. Toiseksi ilman tuota ohjeistusta meillä ei ollut aavistustakaan mitä liitteitä tulisi hakemukseen laittaa. Niinpä tartuimme näpsäkästi puhelimeen ja pian posti toikin puuttuvan lappusen. Mutta mikä yllätys meitä odottikaan! Lista mitä kummallisimmista vaatimuksista. Meidän tulisi lähettää passikuvat itsestämme, joiden mittojen pitää olla 5cmx5cm. Eihän sellaista neliönmuotoista passikuvaa olekaan!!! Tehtyämme tiedustelua asiasta, toimisto ilmoitti, että ihan peruspassikuva käy, mutta värillinen sen olla pitää. Tuota värijuttua ei mainittu mitenkään ohjeissa, jotka olimme saaneet. Eipä muuta kuin kuvaamoon ja värikuvia noutamaan.

Valokuvaepisodin jälkeen pohdimme vaatimuslistan kohtaa "tiliote"...Mitä ihmettä? Mitä kiinalaiset tekevät meidän tiliotteillamme? Jälleen kävi puhelinlinja kuumana ja toimistosta ilmoitettiin, että ei tarvitse lähettää moista. Mitä? Ei tarvitse? No miksi tässä sitten lukee niin?

Tämän hämmennyksen vallassa siirryimme seuraavaan pulmaan, joka ilmeni itse viisumikaavakkeessa. Kaavakkeet, joita oli kolme kappaletta, sisälsivät niin outoja kysymyksiä, että vastaaminen oli kohtalaisen haastavaa. Ensinnäkin heti alkajaisiksi oli merkittävä passin viimeinen palautuspäivä. Mikä palautuspäivä? Siis sekö jolloin passi menee vanhaksi vai mikä? Pitääkö passini palauttaa jonnekin? Kääk! Entä millä kielellä nämä paperit täytetään? Jossakin ohjeistetaan täyttämään englanniksi, toisessa suomeksi. Kynänkäytöstä oli myös tarkka ohjeistus: samalla kynällä kaikki paperit alusta loppuun. Ei kelvannut kiinalaisille siis sateenkaarenvärein täytellyt paperit. Voi miten sääli!

Lisäihmettelyä tuli kysymyksistä: Työantajan nimi ja puhelinnumero, lähiomainen, hänen puhelinnumeronsa ja ammattinsa. Soittaako ne nyt sitten meille töihin ja kyselee, että voiko tällaista kaksikkoa tähän maahan päästää ollenkaan? Tai mitenkä on tuon lähiomaisen laita ihmisillä, jotka asustavat yksinään? Hetken harkitsin kissojen kirjaamista lähiomaisiksi ja ammateiksi miukuminen ja kynsiminen. Mitä jos ei olisi tekemisissä perheensä kanssa tai ei olisi niitä lähiomaisia?

Sitten piti vielä muistella missä sitä on viimeisen 12 kuukauden aikana tullut matkustettua. Täytyy myöntää, että jonkun aikaa kesti ennen kuin muistin missä olen viime syksynä reissannut. Sen muistin, että jossain on viikon syysloma tullut vietettyä, sillä kotona en missään nimessä olisi noin arvokasta aikaa hukannut. Onneksi voi täältä blogistakin tarkistaa, kun oma muisti pätkii.

Näiden kaikkien kysymysten ja arvuuttelujen kanssa teimme useampia tiedustelusoittoja viisumipalveluun ja saimme kuin saimmekin kaikki laput, ainakin omasta mielestämme, täytettyä. Tänään kirjekuori lähti postiin ja odotamme paluupostia kahden viikon sisään, sillä meille selvisi, että passin viimeinen palautuspäivä tarkoittaa sitä hetkeä, jolloin viimeistään haluaa passinsa itselleen ennen matkalle lähtöä. Me ajattelimme antaa tälle toimistolle kaksi viikkoa aikaa hoitaa asiamme kuntoon, vaikka he ilmoittavat itse tekevänsä sen ihan neljässä päivässä. Nyt sitten jännitetään, että jäikö jotain puuttumaan vai näytetäänkö meille vihreää valoa. Ja ennen kaikkea, millainen lasku sieltä tulee?

Tämä viisumifarssi on tuonut mukanaan sen, että tästä lähtien Yhdysvaltoihin mennessä täytettäväksi tuleva pieni vihreä lappunen tuntuu ihan lastenleikiltä ja sen voisi melkein rastittaa silmät kiinni. Ennen luulin, että amerikkalaiset ovat tarkkoja kaikkine terrosti- ja natsikytköskysymyksineen, mutta mitä vielä. Onneksi sentään johonkin osasin kiinalaisillekin vastata ihan helposti; oma nimi ja olenko tehnyt rikoksia Kiinassa. En ole, enkä muuallakaan...tai en viitsinyt vuodattaa niistä elämäni ensimmäisistä ja ainoista parkkisakoista, jotka neljä vuotta sitten sain. Jos homma siihen kosahtaa, niin pitäköön tunkkinsa!

Hangossa keksinä ja vähän Tammisaaressakin

Kesäloman aikana on tullut tehtyä päiväretkiä moneen paikkaan. Seuraavana oli vuorossa Tammisaari ja Hanko. Nämä kaksi valikoituivat kohteiksi syystä, että serkkupoikani purjehti Tall Ships Racen jälkimainingeissa partiopurrellaan Hankoon, josta kävimme hänet tätini kanssa noutamassa. Ennen Hangon valloitusta meillä oli aikaa kurvata Tammisaaren kautta ja käydä hämmästelemässä sen hiljaisuutta. Siellä ei nimittäin ollut meidän lisäksemme kuin muutama muu ja koko venesatama ammotti tyhjyyttään. Aiemmilla Tammisaaren reissuilla on asia ollut aivan päinvastoin, joten kokemus oli erilainen. Vaikka ihmisiä oli vähän, olivat he sitäkin mieleenpainuvimpia. Jutustelimme hetken pariskunnnan kanssa, jolla oli kissamainen koira. Se puski ja pukitteli tyytyväisenä kaikkien jalkoja, kehräys vain jäi puuttumaan. Kahvilassa taas oli iloinen lapsiperheseurue, jonka juniorijäsen kaatoi vahingossa vesilasin ja pelästyi sitä sen verran, että alkoi meille tuikituntemattomille vimmatusti selittää kuinka juttu oli vahinko. Siinä sitten myötäilimme ja totesimme useampaan otteeseen, että kyllä se oli vahinko, vahinkoja sattuu, ei haittaa, kun oli vahinko, vahinko mikä vahinko.

Kiertelimme hetken Tammisaaren kauniin vanhankaupungin kujia ja ihastelimme suloisia puutaloja. Kävimme varmasti maailman pienimmällä kirpputorilla; vain yksi pikkiriikkinen eteishuone, jossa kaksi hyllyä, ja sen yhteydessä samaa linjaa noudattavassa vessassa, jonne piti peruuttaa mahtuakseen sisään ja yrittäessäni pestä käsiäni osuin selälläni vahingossa valokatkaisijaan, niin ahdasta siellä oli.
 
Tammisaaresta ajelimme Hankoon, jossa en aiemmin ollutkaan käynyt. Tämä ensimmäinen kertakin oli tällainen pikavisiitti, mutta jotakin Hangolle perin ominaista tuli varmasti nähtyä. Ensimmäinen olennainen asiahan on tietysti Hangon keksi ja siihen liittyvä tehdas bongattiinkin heti alkumetreillä. Niinpä sitä saattoi hymyillä Hangon keksinä loppukiertueen. Kävelimme vierasvenesatamassa ja katselimme veneitä. Kävimme syömässä herkullista saaristolaisruokaa ravintolassa, jonka nimeä en muista ja teimme vähän ostoksia rantakojuista. Lopuksi ihailimme tietysti kasinoa ja kaikki niitä lukuisia muita upeita puuhuviloita rannan tuntumassa.

Hanko vaikutti paikalta, jonne menisin mielelläni uudelleenkin ja oikein ajan kanssa, jotta voisi rauhassa kierrellä ja katsella maisemia ja paikkoja. Tosin välillä sitä tunsi itsensä aika tyhjätaskuksi, kun esimerkiksi katseli teiden varsille pysäköityjä autoja. Missään, koskaan en ole nähnyt niin paljon kiiltäviä katumaastureita ja loistoautoja kuin Hangossa. Joko asia on niin, että Hangossa oleilee vain Roope Ankkoja tai sitten rahat on riittäneet vain autoihin ja satamasta seilataan sitten uimapatjalla lähirantoja ja asutaan teltassa lainapaperit taskussa. Kuinka vain, mutta mielenkiintoinen ja huomiotaherättävä yksityiskohta tämä autovalikoima. 

Oli mukava käydä etelän lomalla, vaikka lyhyelläkin sellaisella.