Omaa aikaa ja eläimellistä menoa Shanghaissa

Ensimmäinen aamu Shanghaissa valkeni kirkkaana ja aurinkoisena. Lämpötila oli hellemekolle optimaalinen. Ikkunasta näkyivät samat pilvenpiirtäjät, jotka illalla olivat loistaneet värikkäissä yöasuissaan. Nyt nuo jättiläiset näyttivät aivan erilaisilta kaikessa harmaudessaan usvan keskellä.

Toinen päivä Shanghaissa oli koko matkan ensimmäinen ja samalla myös ainoa aika, jolloin sai mennä omia menojaan ja nauttia ajasta omassa rauhassa. Niinpä mekin Sannan kanssa erkanimme omille teillemme kiinnostuksen kohteidemme mukaan ja tapasimme vasta illallisella. Toki ehdimme yhdessä muutamat kaupat kiertää ostoskatu Nanjing Roadilla ennen kuin molemmat hyppäsimme takseihimme ja jatkoimme matkaa.

Olin jo aiemmin kysellyt oppaaltamme Shanghain eläintarhasta. Hänellä ei ollut paikasta kokemusta, mutta toisaalta eipä hän ollut myöskään mitään ikävää tuosta kohteesta kuullut. Jo ennen matkaa olin saanut varoituksia kiinalaisten eläintenkohtelusta ja siksi mietin pitkään uskallanko ottaa riskin, että pahoittaisin mieleni kärsivistä eläimistä. Otin riskin, istuin taksiin ja hurautin noin 20 kilometrin matkan Shanghai Zoohon. Taksimatka maksoi muuten mukavat 5€ ja perille pääsin ilman mutkia matkassa.

Koska päivä oli sunnuntai, paikalla oli valtavasti ihmisiä, erityisesti lapsiperheitä ja luultavasti ihan paikallisia sellaisia, viettämässä aikaa yhdessä. Alue oli valtava ja paikalliset olivatkin ottaneet mukaansa ihka-aitoja kupolitelttoja, joita pystyttelivät ahkerasti nurmikkoalueille. Siinä sitten koko perhe majaili päivän ajan niin, että lapset saivat kirmata eläimiä katsomassa ja aikuiset istuskelivat eväiden parissa. Saattoipa siellä teltan uumenissa joku päivänokosetkin ottaa.

Hyvin pian kävi selväksi, että olen koko ihmismassan ainoa länsimaalainen. Kolmen tunnin retkeilyni aikana en nähnyt ainuttakaan lajitoveria edes vilaukselta. Silti täällä ihmiset eivät tuijottaneet minua, sillä olivat liian keskittyneitä bongailemaan eläinkunnan edustajia. Helpottavaa!

Kuten kerroin, alue oli valtava ja en meinannut uskoa alussa näkemääni kylttiä, jossa kerrottiin pandojen sijaitsevan noin 2 kilometrin päässä. Ihmettelin, kun poluilla kulki sellaisia pieniä golf-kärryjä ja ihmiset suorastaan jonottivat niihin. Tuntui oudolta, ettei muka jaksaisi kävellä aitaukselta toiselle. Mutta ihmetys katosi kummasti, kun olin kävellyt sen pari kilometriä eikä ainuttakaan elukkaa ollut tullut vastaan, jos ei kumisia, puhallettavia kirahveja, pandoja ja tiikereitä laskettu. Sinnikkäästi kuitenkin tarvoin eteenpäin, vaikka välillä epätoivo hiipi mieleen ja ajattelin, että pääsenköhän täältä loputtomasta tyhjyydestä koskaan enää kotiin.

Sinnikkyyteni palkittiin ja kun eläimiä alkoi ilmestyä näköpiiriin, niitä tulikin sitten aimo annos. Näin kirahveja, norsuja, pandoja, karhuja, leijonia, tiikereitä, seeproja, kenguruja ja tietysti valtavan määrän erilaisia hullunkurisia apinoita. Ja ilokseni voin todeta, että eläimet olivat kaikki hyvin hoidettuja, siistejä eivätkä ollenkaan ahdistuneen oloisesti aitauksen viertä ramppaavia. Shanghai Zoo oli siis kaikin puolin suositeltava kokemus eläinten ystäville. Sisäänpääsykin oli alle 5€.

Paluumatka takaisin keskustaan maksoi noin euron enemmän ja kesti tuplaten ruuhkien vuoksi. Siinä ehti katsella taksin ikkunasta maisemia ja ihmetellä paikallista liikennekulttuuria, jossa on villin lännen säännöt. Kaistat on merkitty selkeästi, mutta kukaan ei niitä noudata, vaan kaksikaistaisella tiellä voi yhteen suuntaan helposti olla neljäkin eri kaistaa. Ohitse mennään oikealta ja vasemmalta ja todella lujalla vauhdilla. Töötit pauhaavat ja nyrkkiä puidaan ehkäpä vähän jotakin kiinaksi kiroiltiinkin, mene ja tiedä.

Keskustassa kävelin vielä Nanjing Roadin kautta ja tein jotain pikkuostoksia sekä kävin katselemassa jokimaisemia The Bundilla päivänvalossa. Illalla oli sitten vuorossa koko matkan päätösillallinen sekä jokiristeily.