Heräteostoksilla

Nyt voin myöntää, että tämä matkusteluhomma on jälleen kerran taas karannut tältäkin vuodelta lapasesta. Ei ollut minusta taaskaan tavoitteeni mukaiseksi kohtuumatkaajaksi, jolle riittäisi viikon reissu vuodessa. Kärsin tappion tässä taistelussa. Tähän mennessä olin siis ehtinyt jo ostaa kaksi matkaa niin, että ne on matkailtu tämän vuoden ensimmäisen viiden kuukauden aikana. Selitin itselleni tämän lipsumisen toki sillä, että nämähän on tällaisia lyhyempiä reissuja niin, että ei se nyt vielä ihan hirveän pahasti ole tuo ote lipsunut. Eihän, eihän?!

Mutta sitten tuli jälleen eteen aika, jossa hetken mielijohteesta löysin itseni matkaliput kourassa hymyilemässä leveää hymyä. Kaikki tapahtui alle 10 minuutissa.

Kävelimme äipän kanssa matkatoimiston ohi.
Pysähdyimme.
Heitimme ilmoille ajatuksen.
Pakitimme muutaman metrin.
Avasimme oven.
Tervehdimme ystävällisesti virkailijaa tiskin takana.
Istahdimme viattomasti penkkiin.
Valitsimme kohteen ja ajankohdan.
Pankkikortti suhahti koneen uumeniin ja näppäimiä näpyteltiin.
Saimme käteemme nipun paperia.
Poistuimme iloisina.

Huh!

Lopputuloksena on, että noiden kahden aiemman reissun väliin onkin yhtäkkiä yllättäen ilmestynyt vielä ihan oma pikkiriikkinen retki tuohon naapurimaahan. Päätimme piipahtaa Tukholmassa ja käydä katsastamassa Abba-museon. Mamma Mia, here I go again!

Pohjoismaan metsästystä

Niin kuin olen varmasti useasti täällä blogissani maininnut, mulla on kartta, josta väritän aina uuden, ns. valloitetun maan. Eli kun käyn jossakin maassa, samalla väritän sen kartaltani punaiseksi. Tavoitteena on tietysti saada maapallon maista mahdollisimman moni väriteltyä vuosien mittaan.  Taisin kertoa myös, että juuri nyt tämän vuoden matkailumissionani on saada uusia maita väritetyksi. Viime vuonna tuli matkailtua ihan urakalla, mutta värittäminen jäi kovin vähäiseksi, vaikka Kiina nyt tietysti suurena alueena paljon uutta väriä karttaani toikin. Tällaisia olen siis näin alkuvuonna tuumaillut ja mainoslausetta lainatakseni: siitä se ajatus (taas kerran) sitten lähti.


Viikko sitten tuijottelin karttaani ja pohdin itsekseni, että Pohjoismaista väritettynä ovat kaikki muut paitsi pikkiriikkinen Tanska. Toki olen Tanskassa lentokentällä käväissyt, mutta oman käsitykseni mukaan sitä ei voi laskea vielä valloitetuksi maaksi. Niinpä jotenkin tuntui hassulta, että noin lähellä oli maa, jossa en vielä ollut käynyt. Kuinka helppoa onkaan moisten ajatusten jälkeen istahtaa tietokoneen ääreen, avata netti ja klikkailla auki muutamat luotettaviksi ja hyviksi havaitut sivustot. Siinä vaiheessa, kun tilanne on päässyt näin pitkälle on peli yleensä jo aikalailla pelattu ja oireilu valmis alkamaan. Taas on maailmalle päästävä, vaikka edes lyhyelle piipahdukselle!

Tästä yksityisestä ajatusketjustani kului noin vuorokausi, kun ajattelin ääneen samoja juttuja luottomatkaseuralaiselleni Sannalle, jonka kanssa jaamme tämän matkailuhulluuden. Ja Sanna, kuten minäkin, omaa myös äärimmäisen pikaisen innostumisen kyvyn, joten pitkiä haaveiluja ei tarvittu. Seurauksena oli se, että minä marssin pomon pakeille anomaan lomaa ja nyt viikkoa myöhemmin meillä on matka ostettuna sekä suunnitelmat erinäisistä toiminnoista matkan aikana jo hyvässä vauhdissa. Kööpenhamina kutsuu! Punaisen puukynän teroitus lienee paikallaan. Ihanaa!