Eksyksissä hotelliviidakossa!

APUA! Miten vaikeaa onkaan löytää hotelleja tulevaa Amerikan reissua varten! Olen yrittänyt aloittaa urakkaa helpoimmasta eli Chicagosta, mutta hinnat ovat huimia ja valikoima omituinen. Mistään järkevästä paikasta ei saa hotellia ilman, että se maksaa yhden Kanarian reissun verran ja meidän suunnitelmissamme on kuitenkin pyöriä noilla nurkilla vain kolmen yön ajan.

Muutamia varteenotettavia vaihtoehtoja on sentään löytynyt, mutta eri hotellivarauspalveluiden välillä on isoja hintaeroja ja niiden läpikäyminen vie aikaa. Ja tämä Chicago on kuitenkin vasta alkua!

Reittisuunnitelmammekin ovat muuttuneet sitten viime päivityksen. Aiemminhan meillä oli reitin varrella Yellowstonen kansallispuisto, mutta sen olemme tällä erää jättäneet suosiolla pois. Tutkailimme reititystämme ja totesimme, että matkaa tulee liikaa eikä ole kiva ajella tuli hännän alla koko aikaa.

Jos jotain on otettu pois, niin tilalle on tullut jotain uuttakin. Käväisemme nimittäin myös Kanadan puolella kaffettelemassa tuttujen luona. Näillä näkymin kurvaamme Hamiltonin ja Toronton kautta jo ihan heti alkuun ja sieltä sitten takaisin Yhdysvaltojen puolelle Niagaran ohi ja kohti Memphisiä.

Mutta nyt siis pitäisi löytää yösija kaikkiaan 16 yöksi. Ei ole helppoa, mutta onneksi vielä on aikaa! Toivottavasti löydän tieni hotelliviidakosta pois mukanani pino hyviä ostoksia!

To shop or not to shop

Pikainen käväisy talvisessa Gdanskissa piristi jälleen! Ilma oli jo huomattavasti kylmempi kuin Suomessa ja öisin oli pakkastakin ihan mukavasti.

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta

Majoituimme tällä kertaa Holland House Residence-hotellissa, joka sijaitsee aivan vanhankaupungin keskustassa. Huone oli valtaisa! Laskeskelimme, että kokoa oli noin 30 neliötä. Englantilaisia hotellihuoneita olisi siis mahtunut tähän kolme kappaletta! Sänkyjen välissäkin oli suurempi käytävä kuin englantilaisten hotellien portaikot. Hotelli oli myös äärimmäisen siisti, ei kokolattiamattoja, vaan puulattia ja kaikki paikat puhtaita. Huoneessa oli kolme korkeaa ikkunaa, joista näkymä suoraan pääkadulle. Aamiainen oli todella monipuolinen ja hyvä, vaikkei kuulunutkaan hintaan (ekstramaksua tuli 10€ per aamupala). Ja lisukkeena vielä saapuessamme pöydällä oli odottamassa vesipullot jokaiselle. Eli voisin sanoa, että tämä hotelli oli todellakin iloinen yllätys! Koskaanhan ei voi netistä varatessaan tietää mitä ostaa, kun kuvat ja kuvaukset vääristelevät melkoisesti!

Tällä reissulla keskityttiin pääasiallisesti täyttämään suurta matkalaukkua ostoksilla. Ja onnistuimme siinä mielestäni aika hyvin! Yksi kokonainen päivä meni Madison-ostoskeskuksessa kauppoja kierrellessä. Meidän oli tarkoitus käydä muitakin kauppakeskuksia, mutta kun melkein kaikki rahat katosivat kassaan jo ensimmäisessä, ei kannattanut vaivautua vain ikkunaostoksille. Mukaan tarttui jokaiselle seurueemme kolmelle naiselle talvitakit ja kengät. Lisäksi hirmuinen määrä erilaisia paitoja, housuja, koruja yms. ja tietenkin huippuhalpaa kosmetiikkaa.

Saldo

Tarkoituksenamme oli kuluttaa vielä viimeiset pennoset lähtöpäivänä, MUTTA... Kun me innokkaat ostostelijat suuntasimme perjantaiaamuna tutkimattomille ostosapajille, kaikki paikat olivatkin KIINNI! Vastaan tuli hirveästi paikallisia, joka paikassa oli Puolan lippuja, minä sain puna-valkoisen sateenvarjon ja koko porukka samanväriset kaulahuivit vastaantulijoilta...näistä vinkeistä voisi päätellä, että oli siis jonkinlainen juhlapäivä! Kun sitten kävin kysymässä poliisilta, että mikä päivä tänään on, sain vastaukseksi, että perjantai!!! GRRR! Ou nou! Ihan ei kaveri tajunnut mun ponttia ekalla kerralla...Kun sitten tarpeeksi kyselin lisää selvisi, että juhlittiin Puolan itsenäisyyspäivää!

 Onneksi emme olleet jättäneet ostoksiamme odottelemaan perjantaita, vaan ostimme heti pois. Jotain pientä tietysti jäi kaupan hyllyyn, mutta ei mitään harmittavaa. Ja onhan meillä nyt kaikilla sitten ne kaulahuivit! Ja matkalaukkukin meni kiinni ilman päälle istumista ja 32 kilon sallitusta painosta jäi jäljelle vielä vajaat 20 kiloa! Hauska reissu jälleen kerran!

Liput!

Nyt se on sitten ensimmäinen etappi Amerikan matkasta saavutettu! Olemme ylpeitä ja innokkaita Helsinki-Chicago-Helsinki-lentojen omistajia! Toukokuussa on lähtö ja paluuta tehdään kesäkuun puolella. Suunnitelmaan kuuluu 16 yötä ja reittikarttaakin on taas päivitelty. Tällä kertaa lisättiin kohdepaikaksi vielä Springfield sekä Winterset.

Springfield on listalla tietysti Simpsonien vuoksi. Vaikka Simpsoneiden Springfieldin sijaintia ei tiedäkään kukaan, niin sen nimisiä kaupunkeja kuitenkin on Yhdysvalloissa muutamia. Huomasimme, että reitillemme osuu niistä yksi, joten onhan siellä käytävä oli se millainen tahansa.

Winterset taas on tuttu elokuvasta Hiljaiset sillat. Niitä puisia katettuja siltoja on tuossa pienessä muutaman tuhannen asukkaan kaupungissa tusina. Roseman Bridge on yksi elokuvassa nähtävistä silloista. Ja koko elokuvahan on kuvattu tuossa pikkukaupungissa, joten filmipaikkoja on vaikka kuinka paljon. Winterset tunnetaan myös näyttelijä John Waynen syntymäpaikkana.

Näin tämä homma etenee! Nyt kun on lentoliput taskussa, niin reissusta tulee entistä todellisempi, vaikkakin vielä hieman kaukainen sellainen...

Suunnitelmia

Ehti kulua jo muutama kuukausi, kun ei ollut minkäänlaista matkaa varattuna eikä oikein kunnolla suunnitteillakaan. Mutta nyt taas jo on! Huh, kyllä helpottaa! Matkailuepävarmuus on kammottava olotila! ;)

Tällä hetkellä on yksi matka varattuna ja toinen aika pitkälle suunniteltuna. Marraskuussa, kun seuraava ensi-ilta on ohi, suuntaan muutamaksi päiväksi taas Gdanskiin. Tällä kertaa alaikäraja matkaseuralle on 26 vuotta. Tarkoituksena olisi vain olla, syödä hyvin, istua kahviloissa ja löytää vahingossa vaikkapa muutama joululahjakin. Hotellina on tällä kertaa Holland House, jonka sijainti ei voisi olla enempää vanhan kaupungin keskustassa kuin nyt on. Ikkunasta näkyy Neptunus-patsas eli siinä keskusaukiolla majoitutaan. Luksusta!

Suurempia suunnitelmia onkin sitten ensi kesäksi. Koska kesällä 2010 juhlittiin tasavuosia Amerikassa, niin myös kesällä 2012 on syytä juhlistaa merkkipäivää samalla mantereella. Tällä kertaa reitti vain on ainakin kymmenen kertaa pidempi eli vauhti on melkoinen. Tällä hetkellä suunnitelmat roadtrip part 2:n osalta ovat lentojen metsästyksen ja reittivalintojen tasolla. Tällaiset automatkat vaativat tarkkaa suunnitelmaa ja asioista on hyvä ottaa selvää mahdollisimman paljon jo hyvissä ajoin, jotta välttyy yllätyksiltä. Ja on hyvä tietää jo etukäteen mitä suurin piirtein reitin varrelta tai sen lähistöltä löytyy, ettei vahingossa ajele ohi jonkun loistokohteen, vain siksi ettei siitä mitään tiennyt. Ei ole kiva kotona lukea jostakin esitteestä, että olisi voinut nähdä jotakin mielenkiintoista, mutta ei sitten nähnytkään.

Tavoitteena olisi ensi kesänä kokea ainakin seuraavat paikat: Chicago, Niagaran putoukset, Memphis ja Graceland, Scottsbluff ja Chimney rock, Yellowstone ja Mount Rushmore. Ja tietysti kaikki mahdollinen mitä näiden välissä vastaan tulee eli Nashville, Kansas City, Buffalo... Tänään tuli ajatuksiin myös Aspenissa poikkeaminen, mutta katsotaan nyt millainen reitti loppujen lopuksi kaikista päähän pistoista valikoituu. Ja voipi olla, että käväistään Kanadan puolellakin Toronton nurkilla kylässä kahvittelemassa, jos alkuperäinen kutsuja pitää kutsustaan kiinni.

Tällaisia suunnitelmia tällä kertaa ja lisää päivittyy kunhan homma etenee. Seuraavaksi haukkana kyttäämään mahdollisimman halpoja lentoja. Tavoitteena on, että luku alkaisi vitosella. Raportoin myöhemmin kuinka kävi.

Aikuistelua Pohjanmaalla

Jo perinteeksi muodostunut kesälomareissu Pohjanmaalle ja Kaustiselle toteutui tänäkin kesänä. Vierailu ystäväperheen luona sisälsi tällä kertaa retken Kokkolan asuntomessuille.

En ole koskaan aiemmin käynyt asuntomessuilla ja jotenkin ne eivät ole mitenkään edes tuntuneet itselle kovinkaan osuvilta messuilta. Olen aina jotenkin vinksahtaneesti ajatellut, että tuollaiset messut on sellainen vanhojen ihmisten, aikuisten juttu ja että olen vähemmän aikuinen kiinnostuakseni moisesta. Kun kotona minua valaistiin, että nämä messuthan ovat nimenomaan ikäisteni suosiossa, innostuin ajatuksesta. Ahaa, minun siis oikeastaan kuuluukin mennä ellei suorastaan ole velvollisuus.

Kun sitten tuon ikäkriteerin lisäksi messukansa määriteltiin pienten lasten vanhemmiksi ja omakotitalon rakennusta suunniteleviksi 50 vuoden velkavankeuteen itsensä sitoviksi, avautui oma alkuperäisajatukseni tausta paremmin. Juu-u, voihan se olla että ikä on sama, mutta mikään muu ei sitten täsmääkään.

Tunsin oloni kaikesta epäsopivuudestani huolimatta hyvin aikuiseksi ostaessani 19 euron hintaista lippua noille elämäidyllin kokoontumisajoille. Ja olihan seurassani juuri tuollainen täydellinen messuperhe; ihana, noin 2-vuotias pikkutyttö, äiti ja isä sekä heillä takataskussa juuri ostetun omakotitalon paperit. Mikä siis voisi olla osuvampaa seuraa!

Ja olihan siellä hienoja taloja upeissa merimaisemissa! Itselle ei kuitenkaan aktivoitunut lopullisesti aikuisvaihde päälle, vaikka mukava oli ympärilleen vilkuillakin. Parasta satoa allekirjoittaneelle taisi olla kerrotalokodin parveke. Sitähän se oma elämäkin on ja hyvä niin, vaikka yläkerrassa joku poraakin jo toista viikkoa aamusta iltaan! Tyylinsä kullakin!

Kotimaan matkailua Väskissä

Ajattelin laittaa tänne muutamia juttuja kesäreissuilta ihan kotomaastakin. Matkailu se on matkailua, vaikka passia ei tarvitsisikaan. Joskus kohteita lomapäivän viettoon löytyy mukavasti ihan läheltäkin.

Väskin seikkailusaari on itselle tuttu kohde usean vuoden ajalta. Tulihan siellä myytyä makkaraa, munkkia ja pyttipannua perinnepuvussa patsastellen useamman kesän ajan. Vaikka töitä ei siellä ole toviin enää tullut henkilökohtaisesti tehtyä, niin tie vie saareen silti joka kesä, kiitos myös kapteeni-Esalta saadun ikuisen vapaamatkailijan luvan. Väskiin mennessä tuntuu kuin kotiinsa saapuisi. Ja onhan siellä tuttuja, ystävällisiä kasvoja toivottamassa tervetulleeksi. Emännän sanoja lainatakseni: "Olkaa kuin kotonanne!" :)

Ne, jotka eivät tunne kyseistä kesäparatiisia, niin kerrottakoon seuraavaa; Väski on Naantalissa sijaitseva merirosvoteemainen saari kouluikäisille ja isommillekin. Sinne pääsee Muumimaailman sillanviereiseltä laiturilta noin 20 minuutin merimatkalla Rosita-laivan kyydissä (heinäkuussa on toinenkin huvipursi tarjolla). Saaressa on erilaisia seikkailuratoja, jousiammuntaa, kalliokiipeilyä, vaijeriliukua ja vaikka mitä. Lisäksi linnakkeella esitetään kolmesti päivässä merirosvojen omaa teatteria.

Oma suosikkini on, ehkäpä hieman puolueellisestikin, kalastajakylä. Kylässä on hurja määrä erilaisia ja mitä suloisempia eläimiä rapsuteltaviksi, kotakahvila, nuotio makkaranpaistoa varten ja tietysti ihan huippu hiekkaranta sekä maakammisauna. Missäpä sitä voisi paremmin kesäistä päiväänsä kuluttaa kuin tuossa tunnelmallisessa kylässä, jonka isäntäväki on maailman paras!



Tino-Taneli Tanttu



Ellu ja Tellu

Erice

Jos Trapani oli turistin mieleen ehkäpä hieman turhankin tavallinen ja mitätön, niin Trapanin yläpuolella ylhäällä vuorella sijaitseva keskiaikainen Ericen kylä oli aivan upea. Maisemat olivat uskomattoman kauniit ja mukava merituuli puhalteli ja vilvoitti juuri sopivasti. Ylös vuoren huipulle pääsi kätevästi köysirataa pitkin. Hinta edestakaisin oli vaivaiset 6,5 euroa ja matka yhteen suuntaan kesti 15 minuuttia. Ylhäällä kaupungissa oli paljon kahviloita ja ravintoloita sekä turistiputiikkeja puisine Pinokkioineen. Pikkuruisessa kylässä oli yli 100 kirkkoa, upea linna ja pieniä aukioita ja kujia. Niin upea paikka kuin Erice onkin, niin täälläkään ei turisteja paljoa näkynyt. Kujia ja katuja sai kulkea kaikessa rauhassa ilman seuralaisia. Hiljaisuus oli ihanaa!

Ainoastaan linnan puistossa oli meneillään sunnuntain kunniaksi aivan upea kansanmusiikkiesitys, jossa italialaiset sedät ja tädit keinuivat hienoissa perinnepuvuissaan ja jokainen sai vuorotellen olla solisti. Esitykset olivat valloittavia ja hyvän tuulisia. Koko joukkoa johti ainakin 150-vuotias papparainen, joka huuteli ilmeisesti jotakin hullunkurisia juttuja italiaksi vähän joka väliin, sillä paikallinen yleisö nauroi ja taputti villisti. Esityksestä teki hienon myös se, että sitä ei selvästikään oltu tehty turistien iloksi, vaan paikallisten omaksi riemastuttamiseksi. Lieneekö tapana tällainen sunnuntaisin?

Trapani, Sisilia, Italia

Koska alkuperäinen suunnitelma suunnata kesällä lyhyelle reissulle Gdanskiin kariutui ylihintaisten lentolippujen vuoksi, oli edessä uuden pikkureissun etsintä. Etsintäpartion tuloksena oli kolmen yön ja neljän päivän reissu Trapaniin, Sisiliaan. Meitä oli jälleen kolmen hengen seurue ja lennot saimme hullunhalvalla Ryanairilta, mikä on ainoa lentoyhtiö, joka kyseiseen kaupunkiin edes Suomesta lentää.

Trapani, toisin kuin kaikki Sisilian turistikohteet, sijaitsee saaren länsirannikolla noin 100 kilometrin päässä Palermosta. Etukäteen oli lähes mahdotonta saada mitään tietoa tästä kyseisestä kaupungista, sillä se ei ole minkäänlainen turistikohde, vaan ihan tavallinen 70 000 ihmisen italialainen kaupunki. Ainoa kommentti, jonka livenä kuulimme oli, että kyseinen paikka olisi mahdollisesti Sisilian mafian ja huumekaupan keskus. Niinpä lähdimme reissuun hieman ristiriitaisin, mutta kuitenkin ehdottomasti avoimin mielin.

Saapuessamme saarelle ja kaupunkiin oli paikalla täysin hiljaista. Ketään ei näkynyt missään ja kaikki kaupat olivat kiinni. Ihmetystä tämä aiheutti siksi, että olimme kuitenkin liikkeellä Suomen mittapuissa pahimpaan ruuhka-aikaan eli neljän paikkeilla iltapäivällä. Myöhemmin ymmärsimme syyn moiselle autioitumiselle; polttava kuumuus ja pakollinen siesta.

Taksi vei meidät hotellille, jonka nimi oli Casa Trapanese. Hyvin äkkiä kävi ilmi, että olimme täysin väärässä paikassa, olihan meidän hotellimme oikea nimi Casa Trapani. Niinpä kävelimme parin kilometrin matkan autioita katuja paahtavassa kuumudessa ennen kuin saavuimme ystävällisen isäntämme Antonio Barracon luokse. Asuimme pääkadun ja rannan välisellä kadulla aivan tavallisen näköisessä talossa, jonne astuttiin ensiin rappukäytävään ja siitä rappuja pitkin omalle majapaikalle. Majoituksessamme oli 4 huoneistoa ja yhteinen keittiö sekä eteinen. Huone oli todella tilava ja muutenkin kaikki tilat todella siistejä ja puhtaita. Loistomajoitus siis!

Koska lennon jälkeen alkoi vatsassa kurnia nälkä, päätimme etsiä ravintolan. Italiasta tulee ensimmäisenä yleensä mieleen kaikenlaiset herkut ja niinpä meilläkin oli oletuksena, että ravintoloita olisi joka nurkalla. Vaan eipäs ollutkaan! Koska Trapani ei ole turisteille pyhitetty kohde, siellä ei ravintoloita pursunnut joka nurkalla, tarkemmin sanottuna ei yhdelläkään! Myös isäntämme Antonio vahvisti havaintomme ja kertoi, ettei pääkadulla ole ainuttakaan ruokapaikkaa. Onneksi sentään lähistöltä löytyi suuri ruokakauppa ja saimme asuntomme jääkaapin täyteen herkkuja. Ja löytyihän lopulta yksi pienen pieni pizzeria, josta tosin sai ostaa vain mukaan. Tämä pelasti nälkiintymisen partaalla olevat reissulaiset täydellisesti!

 Trapani osoittautui seuraavien päivien aikana ihan mukavaksi kaupungiksi. Se sijaitsee niemen kärjessä ja sillä on aivan upea vanhakaupunki, jossa niitä kaivattuja ravintoloitakin oli ainakin pari. Pääkadulla oli valtava määrä putiikkeja pullollaan toinen toistaan kalliimpia vaatteita ja kenkiä. Kaikki kaupat olivat täynnä hyvin hienostuneita ja arvokkaan näköisiä kotelomekkoja yms. Ei siis tuttuja ja turvallisia Henkka-Maukan trikoita lainkaan. Kenkiäkin löytyi joka lähtöön, myös onneksi hieman edullisempiakin. Ja erityisesti koko valikoima oli pikkuräpyläiselle oikein oiva. Vaatteissa koko valikoima taas ei oikein natsannut. Seurueemme pieniluisimmat kotimaassa pikkunumeroihin pukeutuvat mahtuivat Trapanissa nippanappa kokoihin XL tai XXL. Eli meikäläisen ruholle sopivista vaatekappaleista saattoi vain unelmoida.

Eniten kuitenkin katukuvaa valtasivat ihanat jäätelöbaarit, gelateriat! Jäätelö oli älyttömän halpaa ja tällaiselle laktoosivammaisellekin sopivaa. Koska lämpötilat olivat lähes koko ajan 30 asteen kieppeillä, jäätelö oli todella tarpeen ja sitä kului. Paras maku oli ehdottomasti vesimelooni ja ikisuosikki pistaasi.

Trapanissa oli myös kaunis ranta, jota eivät olleet valloittaneet minkäänlaiset vesilelukauppiaat yms. Ranta oli oikeastaan täysin rakentamaton, lukuunottamatta yhtä neuvostoliiton rakennuksia muistuttanutta kämyistä hotellia. Ranta ei myöskään ollut täyttynyt aurinkoa palvovista " valkoisista hylkeistä", vaan lähinnä italialaisesta väestöstä itsestään. Ja vaikka emme uimaan ehtineetkään, niin rantavedessä kahlailtiin kuitenkin.

Eurostar - London

Ranskan seikkailujen jälkeen istuimme jälleen junaan ja ajelimme Pariisin kautta kohti Lontoota. Tarkoituksena oli vielä loman päätteeksi täyttää matkalaukut ostoksilla, sillä Lontoon hintataso oli tämän matkaseurueen rahapusseille paljon paremmin soveltuvampaa kuin Pariisin.

Sää oli varsin englantilainen, kun saavuimme St.Pancras'n asemalle. Vettä satoi kuin suihkepullosta. Tällä kertaa olimme valinneet Lontoosta uuden, tuntemattoman majapaikan vanhan tutun Piccolinon sijaan. Alue oli sama eli Paddington ja itseasiassa etäisyyttä uudella ja vanhalla oli alle 100 metriä. Tutuilla kulmilla siis jälleen oltiin. Niinpä suunnistimme alkajaisiksi ruokakauppaan ja palattuamme takaisin Kingway Park-hotellille olimme kuin uitetut koirat. Ihanan englantilaista!

Hotelli osoittautui iloiseksi yllätykseksi, vaikka huone olikin kolmelle hengelle todella pikkuruinen. Kylpyhuone oli uusi ja vettäkin tuli hanasta hyvin epäenglantilaiseen tapaan. Hauska yksityiskohta oli hotellin yleisilmeeseen kuuluneet vaihtuvat värivalaistukset, joita oli joka paikassa. Myös kylpyhuone muistutti discoa valaistuksineen.

Lontoossa oli aikaa vain yksi kokonainen päivä ja se käytettiin ostosten tekoon. Iltapäivällä teimme myös pienen piknikretken Hyde Parkiin. Samaan aikaan oli juuri vietetty sekä kuningattaren, että prinssi Philipin syntymäpäiviä ja kaupungit kadut oli verhoiltu Iso-Britannian lipuin kauniisti. Ja tietysti kävimme myös lähipubissa istuskelemassa ja nauttimassa Guinnessit.

Siinä se aika sitten kului ennen kotiinpaluuta, joka oli jälleen kerran erittäin vaiherikas. Viimeksi ollessamme Lontoossa, meillä oli vaikeuksia päästä kotiin ja niin oli nytkin. Kaikki meni ihan hyvin jopa siihen saakka, kun istuimme jo koneessa. Meidän oli tarkoitus lähteä, mutta kentällä olikin jonoa. Jonotellessamme vuoroamme, huomattiin, että kaksi matkustajaa ei olekaan saapuneet lennolle, mutta heidän matkatavaransa kyllä ovat jo ruumassa. Niinpä laukut piti purkaa ja poistaa. Kun tämä operaatio oli ohi, keksi eräs herra koneen etuosassa, että hänellä on paha olo ja hän haluaa pois koneesta. Niinpä rullasimme takaisin lähtöportille poistamaan herraa koneeesta. Ja eihän se riittänyt, että ukko lähtee, vaan myös hänen laukkunsa oli lähdettävä! Niinpä taas kaiveltiin matkalaukkuja ja aikaa kului. Koska olimme jo muutamaan otteeseen rullanneet ympäri lentokenttää aikeissa lähteä, oli polttoainettakin kulunut jonkun verran. Niinpä seuraava operaatio oli odottaa tankkiautoa, mikä tulee paikalle kunhan kerkiää. Ja kun tämä saatiin hoidettua piti odotella sitä masiinaa, jolla kone työnnetään pois lähtöportilta. Kun kapteeni ilmoitti, että näette ikkunasta tuon työntöauton ja se tulee meille seuraavaksi, alkoi tunnelin päässä jo näkyä valoakin. Seuraavaksi tuli kuitenkin kuulutus, että no eipä se tullutkaan meitä auttamaan vaan meni jonnekin muualle, että odotellaan, odotellaan. Hiukan siinä alkoi lämpötila kohota yhdellä jos toisella.

Loppujen lopuksi istuimme siis lentokoneessa kentällä ensin 3 tuntia ja sitten vielä taivaalla liidellen 3 tuntia. Mutta kotiin pääsimme tälläkin kertaa mutkista huolimatta!