Taiteilua

Katutaidetta parhaimmillaan

Kulttuuria, kulttuuria oli Helsinki-matkailun teema eräänä kesäisenä perjantaina, kun sinne suuntasin kera kahden ystävän, Emmi ja Lisa sekä äipän. Toinen ystävistä on tosin niin hurahtanut zumbaan, että jättäytyi pois retkeltä jo Espoossa heiluakseen koko päivän kuin heinämies pitkin tanssisalin lattioita. Muu seurue istahti paikallisbussiin ja matkusti Helsinkiin asti.

Aloitimme päivämme, kuten kaikki muutkin turistit eli hotellin seisovan pöydän aamiaisella. Marssimme linja-autoasemalta lähimpään hotelliin, Sokos Hotel Presidenttiin ja istahdimme tankkaamaan. Murkinoituamme lyllersimme vatsat pulleina Musiikkitalon ja Kiasman välissä sijainneelle kirpputorille. Kiertelimme hetken aikaa kulutellen, kunnes muutaman kauppamutkan ja peiliostoksen jälkeen päädyimme Ateneumiin. Kukaan meistä ei ollut siellä aikaisemmin käynyt, joten oli jo aikakin paikata tuo aukko sivistyksessä. Kiersimme ensin tällä hetkellä esillä olevan tilapäisnäyttelyn, jossa esiteltiin presidentinlinnan taidetta ja kalusteita. Siinä sitä kierreltiin kattokruunujen ja kultapeilien loisteessa taululta toiselle ja ihmeteltiin pressan aarteita. Jatkoimme kerroksen ylemmäs ja pääsimme kurkkimaan perusnäyttelyn helmiä. Siellä niitä nökötti vieri vieressä kuvia, jotka on kaikille tuttuja vähintäänkin jo koulukirjojen sivuilta - Gallen-Kallela, Edelfelt, Simberg, Schjerfbeck...lista on loputon. Hienoja olivat kaikki tai ainakin melkein kaikki. Sen verran on pakko tunnustaa maalaisuuteni, että ihan kaikkea tätä uudempaa väriläiskä-taidetta en ihan hoksaa arvostaa - tyyliin: "Hmm...hieno punainen neliö ja sen kaverina sininen ympyrä. Siinä sitä on todellista taituruutta ja mitä symboliikkaa! Ooh!" Ei, tuollaista en osaa suustani päästää, vaikka kovasti yritinkin ymmärtää. Joko olen liian yksinkertainen tähän lajiin tai sitten toisin päin, tämä on liian yksinkertaista mulle. Juu tai jaa - ihan sama!

Ateneumin parasta antia oli kuitenkin taide, johon saimme itse osallistua. Tyhjät kehykset suorastaan kutsuivat luokseen ja saimmekin loihdittua hieman erilaiset versiot maailmankuuluista teoksista. Kukin päättäköön itse onko alkuperäinen innoittajateos parempi kuin tämä modernisoitu versio. Kauneus on katsojan silmässä, eikös juu?

MunaLiisa

Silfver's Mother

ToiPilas

Kuvataidekiintiön täyttyessä jatkoimme matkaa kohti uutta tankkauspistettä. Meidän oli tarkoitus nauttia keskipäivän driksut baarissa, mutta mitä mitä? Meille EI tarjoiltu! Ravintola oli kyllä auki, mutta baari kiinni. Kiinni? Kuumana kesäpäivänä? Koska niitä drinksuja kuuluu nauttia, jollei kesällä keskellä päivää, kun on loma? Äänestimme jaloillamme ja jatkoimme kuivin suin.

Seuraavaksi haimme retkiseuralaistani Emmiä lainatakseni "Henkiset Helly Hansenit" eli kävimme katsastamassa kaupungissa sattumalta samaan aikaan olleen Tall Ships Racen. Kukaan meistä ei ole niin sanottua purjehduskengät ja tennissukat- kansaa, joten hiippailimme aika pikaisesti tapahtuman läpi. Se täytyy sanoa, että Turussa tapahtuma on ollut kyllä parempi syystä, että tilaa liikkua ja nähdä ympärilleen on ollut enemmän. Nyt venoset olivat sellaisessa sumpussa, että mastot ja liput muodostivat kohtalaisen suuren sotkuisen ryppään.

Vähän meinasi sadetta ripsiä - estin huivilla trooppisen tukkaefektin tapahtumisen.

Kulttuurin ystävinä seuraava kohde oli näyttämötaiteen kehto Teatterimuseo Kaapelitehtaalla. Olen käynyt siellä kerran aikaisemmin ja silloin siellä oli todella paljon katseltavaa. Nyt kesäaikaan siellä rakenneltiin ilmeisesti syksyn näyttelyä, joten osa tiloista oli suljettu. Siitä huolimatta katsottavaa ja koettavaa riitti. Teatterimuseo on aivan loistava paikka, sillä siellä pääsee itse tekemään kaikenlaista. Voi kokeilla pukuja, räpelöidä ääni-ja valopöytää, ennustaa sääkartan edessä sinisellä taustalla, dupata vanhoja kotimaisia elokuvia...kaikkea ihanaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Tykkäsin tosi paljon tälläkin kertaa ja suosittelen kaikille teatterin ystäville lämpimästi!

Kun kulttuurin nälkää ei enää ollut, oli tilalle tullut se tavallinen vatsanpohjalla pyörivä nälkä. Niinpä kävelimme takaisin keskustaan, kävimme syömässä herkulliset pastat ja pohdimme mitä seuraavaksi. Vähän oli vielä aikaa jäljellä ennen zumbahullun vapautumista hikoiluistaan, joten kiertelimme muutamia kauppoja. Sitten olikin jo aika suunnata takaisin Tapiolaan. Iloksemme löysimme takaisin samaan paikkaan, vaikka kukaan meistä ei ole ollut edes oman kotiseudun paikallisliikenteen käyttäjä vuosiin saatika sitten Espoon sellaisen. Mutta niin vain pääsimme Tapiolaan kuin vanhat tekijät! Tapiolassa ehdimme vielä kurkkia hieman näyttelykeskus WeeGeen tiloja. Emme kuitenkaan enää jaksaneet kiinnostua Suomen kellomuseosta tai muistakaan tarjolla olleista vaihtoehdoista. Vessassa siellä oli kuitenkin hyvä poiketa. Taitelua kerrakseen!