Omenapiirakkaa ainutlaatuisessa Ainolassa

Onneksi on viikonloppuja, jolloin ehtii ja voi tehdä mukavia juttuja, kuten kotimaan matkailua. Luin kesällä näyttelijä Ruth Snellmanin elämänkerran. Tuosta kirjasta sain kipinän Sibeliukseen ja erityisesti hänen kotiinsa Ainolaan. Haaveilin koko kesän, että olisi kiva käydä aistimassa kulttuurikodin tunnelmia paikan päällä, mutta aikaa tai sopivaa tilaisuutta ei vaan tuntunut tulevan.

Sitten koitti syksy ja vierailu Vantaalla. Kävin äitini seurassa tarkastamassa Heurekan ja Vantaan kaupunginmuseon hienon Matti Kassila-näyttelyn. Näiden kokemusten siivittämänä muistui mieleeni aivan sattumalta Ainola ja kännykän avustuksella kävi ilmi, että Vantaalta Järvenpäähän olisi vain alle 30 kilometrin matka. Haaveesta tulikin yllättäen totta!

Ja onneksi näin kävi, sillä Ainola oli i-h-a-n-a! Se vei mennessään ja ihastuin ensisilmäyksellä tuohon viehättävään taloon upeine puutarhoineen. Kaikki oli jotenkin niin täydellistä! Paikalla ei ollut muita ja kaiken sen hiljaisuuden keskellä saattoi hyvin tempautua mukaan tunnelmaan, jonka talo mukanaan kantaa. Koti on säilytetty juuri sellaisena kuin se Sibeliusten aikana on ollut ja siinä salissa seisoskellessa tuli hullunkurinen tunne kuin odottaisi jonkun Sibeliuksen perheenjäsenistä hetkenä minä hyvänsä astuvan huoneeseen toivottaen vieraat tervetulleeksi. Aivan kuin olisi ollut jonkun kotona, ei epätoivottuna kutsumattomana, vaan sydämellisesti tervetulleena vieraana. Ja se lattioiden narina, kellon raksutus ja vanhan puun tuoksu. Tavarat tarkoilla paikoillaan, mutta kuitenkin jotenkin huolettomasti nököttäen. Kotimuseo on todellakin onnistunut olemaan KOTI ja siinä sivussa vähän museokin.

Puutarhassa oli aivan mahtavia punaisia ruusuja ja valtavia omenapuita. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja valkoista hirsitaloa oli nautinto ihailla vihreän nurmen laidalta. En ihmettele, että tälle paikalle ovat talon isäntä ja emäntä halunneet viimeisen leposijansakin. Ja kuinka ikinä ovat tyttäret raaskineet luopua tästä idyllistä. Meidän muiden onneksi ovat sen ratkaisun tehneet.

Koko kyläilyn kruunasi puutarhan omista omenoista tehty piirakka, jolla sai herkutella syksyisellä pihalla - paikalla, jossa Sibeliusten aikaan oli sellainen luksuselementti kuin tenniskenttä.

Kaikki alkukesällä lukemani Ruth Snellmanin kertomukset Ainolasta, ja siitä millaista on kasvaa kuuluisan taiteilijan tyttärenä, heräsivät henkiin. Tämä ikimuistoinen retki tuohon ainutlaatuiseen paikkaan oli kuin aikahyppy sata vuotta taaksepäin ja iloitsin joka hetkestä.

Eikä siinä vielä kaikki, sillä onhan noilla nurkilla muitakin sadan vuoden takaisia sankareita ja imimmekin matkaseuralaiseni kanssa itseemme kunnolla kulttuuria. Kävimme vielä Aholassa tutustumassa Juhani Ahon ja Venny Soldanin elämään ja vaeltelimme Aleksis Kiven kuolinmökin pihamaalla. Missään ei henkilökunnan lisäksi ollut muita ja saimme rauhassa olla ja kerätä kokemuksia.

Tämän retkipäivän jälkeen ahmin netistä kaiken mahdollisen tiedon ja tarinan Sibeliuksesta ja hänen perheestään, niin vahvasti pääsi Ainola ympäristöineen ihon alle. Mahtava paikka kaikille niille, jotka rakastavat matkustaa ajassa taaksepäin ja osaavat heittäytyä mielikuvituksen vietäväksi historian hetkiin!