Seuraavaa odotellessa...

Matkailuhulluuteen ei ole parantavaa keinoa, mutta oireita voi lieventää. Paras lääke oireisiin on tieto tulevista reissuista. Koska itsellä tauti on pahemman laatuinen, täytyy matkoja olla tiedossa ainakin pari. Niinpä siis seuraavaa reissua tässä taas odotellaan!

Seuraava kohde on Berliini, Saksa. Pääsiäislomalla olisi tarkoitus tutustua tuohon itselle vieraaseen kaupunkiin ja maahan mahdollisimman monipuolisella tavalla. Mukaan lähtee matkailuhullutuksen kourissa myöskin taisteleva ystäväni S. Olemme suunnitelleet aika kattavan kokonaisuuden kuuden päivän reissullemme. Luvassa on muun muassa keskitysleiri, Unescon maailmanperintökohde, Puolassa piipahdus, musikaali, elokuvapuisto Nukkumatti ja Oi ihana Panama-teemoineen.

Saksan matkan jälkeen on vuorossa junailua Ranskassa ja Englannissa äipän ja pikkusiskon kera. Joulukuisen Pariisin reissun jälkeen päätimme, että palaamme sinne uudelleen paremmilla ilmoilla. Mutta koska pelkkä Pariisi olisi liian yksinkertaista ja tylsää, piti lisätä tähän matkaan muitakin elementtejä.

Olen jo vuosia sitten bongannut jostakin ihanan pienen luostarisaaren Mont. St. Michel pohjois-Ranskassa. Mitään en tuosta kohteesta oikeasti tiedä, mutta kuvissa se vaan näyttää todella hienolta paikalta. Niinpä siis aiomme Pariisin piipahduksen jälkeen suunnata junalla kohti kaupunkia nimeltä Rennes. Rennesiin perustamme tukikohtamme ja sieltä käsin menemme bussilla päiväretkelle St.Michelin saarelle. Tämän kierroksen jälkeen palaamme vielä Pariisin, josta junailemme itsemme Eurostarin avulla Lontooseen.

Lontooseenhan mennään vain siksi, että ollaan junamatkan päässä, niin täytyyhän sitä päästä täyttämään loman lopuksi vielä matkalaukut Primarkin kautta.

Tällaisia juttuja siis tuloillaan, kunhan kevät hieman etenee!

Viimeistä viedään!

Pikainen piipahduksemme Puolassa alkoi lähestyä loppuaan, kun aamumme iloksi saatoimme todeta, että vesisade oli lakannut ja aurinko yritti pilkahdella pilvien lomasta. Koska lentomme lähtisi vasta iltapäivällä, meillä oli vielä hyvää aikaa kierrellä viimeiset kurvit vanhassa kaupungissa, tällä kertaa ilman sateenvarjoja. Ihasteltuamme maisemia viimeisen kerran tällä erää, siirryimme taksitolpalle ja sieltä pirssillä kohti Oliwaa ja eläintarhaa.

Eläintarhan aukeamisajaksi oli ilmoitettu klo:9, mutta me olimme paikalla jo hyvissä ajoin 20 minuuttia ennen. Yllätykseksemme lippukassa olikin auki ja ostimme lippumme heti. Lippujen hinnat eivät päätä huimanneet, kun aikuisen hinta oli 3€ ja lapsen 1,5€. Esitteessä luki, että tämä kyseinen zoo on Puolan parhaimpia. Niinpä odotukset olivat jokseenkin kovat.

Pääsimme lippuinemme sisään siis 20 minuuttia ennen virallista aukeamista ja olimme paikan ainoat kiertelijät. Opasteet olivat kunnossa ja niitä seuraillen lähdimme kohti luokseen kutsuvia aitauksia. Homma ei kuitenkaan ihan pelittänytkään. Ensimmäisen 15 minuutin aikana olimme kiertäneet pitkän lenkin ja bonganneet valtavia aitauksia, joiden vieressä esittelykylttejä milloin mistäkin elukasta. Vaan eipä näkynyt yhtään ainoaa!

Pitkällisen tarpomisen jälkeen näimme kaukaisuudessa muutaman nelijalkaisen!!! Oooh! Shetlanninponeja...plaah! Tässäkö on tämän huikean tarhan tarjonta? Kylttejä olemattomista eläimistä ja pari haisevaa ponia?! Lupaukset kirahveista ja norsuista näyttivät tuottavan suuren pettymyksen.

Mutta sitkeän etsinnän jälkeen alkoi vihdoinkin tapahtua. Tulimme ensin talolle, jossa nimensä perusteella, Giraffe house, voisi olettaa olevan pitkäkaulaisia sinikieliä. Ja todellakin! Siellähän niitä oli seuranaan leijonakuninkaan kaveri Timon laumoineen.

Löysimme myös gebardin, lintu/matelijatalon, virtahepoja suihkussa ja pikkuhiljaa eteenpäin kulkiessa vastaan alkoikin tulla aikamoinen lauma kaikenkarvaisia öttiäisiä. Hassuimpia olivat käteensä pissivä ja takapuoltaan antaumuksella kaivellut simpanssi kavereineen, muut apinat ja orangit. Suloisimpia pikkuruiset puuman pennut emonsa kanssa sekä loikkivat valtavat kengurut. Kissaihmisten huokailuja saivat osakseen myös ilves ja villikissat. Seurasimme pingviinien touhuilua vesialtaassa ja niiden hullunkurista uintitaiturointia.Viimeisenä kävimme vielä katsomassa norsuja.

Pahaenteisesti alkanut eläintarhakäynti päättyikin onnellisesti ja saimme jopa taksin tilattua noutamaan meidät pois metsän keskeltä.

Gdanskissa haimme vielä pikaisesti ruokaa ja teimme viimeiset ostokset ennen kuin oli aika suunnata kohti lentokenttää ja kotia. Reissu oli onnistunut ja ikimuistoinen! Gdanskiin mennään varmasti uudestaankin!

Päivä Gdanskissa

Lyhyen reissumme ainoa kokonainen päivä alkoi vesisateella. Ensin huokailimme sitä maittavan ja huikealla valikoimalla varustetulla aamiaisella. Vatsat pullollaan herkuista huokailimme sadetta seuraavaksi hotellihuoneessamme.

Mutta koska ryhmämme yksikään jäsen ei ollut sokerista, päätimme lähteä tutkimaan Gdanskin vanhaa kaupunkia sateesta piittaamatta, tosin lähimmän turistikojun kautta kurvaten sateenvarjo-ostoksille. Niinpä siis kolme uutta sateenvarjoa suojanamme tallustelimme ympäri vanhan kaupungin katuja ja kujia kauniita vanhoja taloja tuijotellen. Kävimme myös maailman suurimmasta tiilikirkossa, josta valtavan koon lisäksi jäi päällimmäisenä mieleen hyytävä kylmyys. Ei vissiin kannata pennosia kulutella niin suuren kirkon lämmittelyyn...

Päädyimme hetkeksi sateensuojaan myös kauppahalliin, jossa kiertelimme ihastelemassa niin suolaisia kuin makeitakin Puolan antimia. Ja löytyipä samaisesta paikasta myös jotakin vähemmän syötävää, mutta sitäkin hyödyllisempää eli seurueen naisväelle kenkiä, koruja ja huiveja.

Kävimme myös ostoskeskuksessa etsimässä ryhmän junioriedustajalle lelukauppaa. Ja pienen tutkiskelun jälkeen sellainen löytyikin ja tuloksena oli koko matkakassalla leluja. Mitä sitä muutakaan!

Kun jokaisella matkalaisella oli kädessään useampi kassillinen ostoksia, oli aika siirtyä matkamme seuraavan tavoitteen kimppuun. E oli jo etukäteen toivonut, että mentäisiin johonkin museoon. Niinpä päädyimme aivan vanhan kaupungin keskustassa sijaitsevaan vanhaan kaupungintaloon, jossa tietysti oli esillä Gdansk-aiheinen näyttely. Näyttely oli monipuolinen ja kertoi kaupungin vaiheista kaukaisista ajoista suurin piirtein II maailman sotaan asti. Valokuvista meille selvisi, että kaupunki on saanut pahasti osumaa sodan velloessa ja siksi ka edelleenkin osa rakennuksista on raunioina.

Museossa oli myös erikoisnäyttely Nasasta. Katselimme avaruussukkuloiden pienoismalleja, astronauttien valokuvia ja pääsimmepä jonkinlaiseen simulaattoriinkin, mutta valitetta se kuulento ei mennyt ihan putkeen. Emme tajunneet, että rakettimme oli edes laukaistu, kun ruutuun paukahti enkeli ja game over. Höh!

Ostostelun ja museokäynnin jälkeen olimmekin tilanteessa, jossa vatsat murisivat siihen malliin, että murkinaa oli saatava. Koska seurueemme ikähaarukka oli aika kattava piti löytää kulinaarisia ratkaisuja kaikille osapuolille kattavasti. Niinpä me aikuiset valitsimme ensin kahvilan ja ihanat kakkuset, jonka jälkeen kolmas osallistujamme saatettiin tyytyväiseksi elämänsä ensimmäisellä kokemuksella Subway-ketjun gourmeesta. Ja kaikki olivat tyytyväisiä!

Kävimme hotellilla lepäilemässä ja ihastelemassa ostoksia. Erityisen "kivoja" olivat jättiläiskokoiset muovihyönteiset, joita päikkäreiden aikana oli tupsahdellut eri puolille huonetta. YÄK!

Illemmalla kävimme vielä lyhyellä kävelykierroksella ihastelemassa mm. vanhaa nosturia. Koska vesisade muuttui välillä rännäksi, into kävelykierroksen pidentämiseen ei ollut huikea kellään. Palasimme hotellille pötköttelemään, huvittumaan 9-vuotiaan pantomiimitaidoista sekä muokkaamaan kylpyhuoneesta höyrykammiota. E:lle kylppärin suihkukaappi kun oli sen verran erikoista, oman kodin kylpyammeeseen verrattuna, että hän istuskeli kopperon nurkassa suihkutellen kuumaa vettä seinään ja höyrystämällä täten koko kylppärin. Mutta mikäs siinä, kun kerran lomalla ollaan! Ja elämys se on pienikin elämys!

Paras lahja ikinä!

Kolmen hengen reissuryhmämme astui siis koneeseen torstaina 17.3.2011 Turun lentoaseman terminaali 2:sta(!). Pienen ihmisen ensimmäinen oikea ulkomaan matka saattoi alkaa. Saimme mukavasti paikat, joista yksi oli ikkunan vieressä ja siihen itseoikeutetusti istutettiin innokkain seurueemme jäsen E. Jännitys oli aikalailla käsinkosketeltava, kun lentokone alkoi rullata kohti kiitorataa. Olimme ennakkoon kyllä käyneet läpi erilaisia lentokoneella matkustamiseen liittyviä asioita. 

Pienen pojan ilme oli kuin Hangon keksi, kun kone nousi ilmaan. Samassa kuuluivat sanat: "Tämä on paras lahja mitä oon koskaan saanut!" Ooh! Sydämen sulattava liikuttava kommentti. Siltä tuntui meistä lahjan antajistakin, kun vieressä katsoimme toisen iloa ja onnea. 

Ja tottakai jo lento hoidettiin niin kuin kuuluu eli ostoskärrystä tilattiin mitä mieli teki. No arvata voi, että tokaluokkalaiselle mieluisinta ovat sipsit. Ja itselleni ostin kolmioleivän, mikä harmaine kalkkunan siivuineen ja muutenkin aneemisen oloisena ei ollut itselle suuri elämys. Silti matkailu-untuvikolle sekin kelpasi oikein mainiosti, kun sitä tarjosin.

Saavuimme perille reilun tunnin lennon jälkeen. Sää oli kohtuullisen mukava ja hyppäsimme taksiin, jolla huristelimme kohti hotelli Novotel Centrumia ihan Gdanskin vanhan kaupungin viereen. Taksimatkakin oli elämys monelta osin. Ensinnäkin E kertoi, että taksillakaan hän ei ole ajanut kuin kerran elämässään, joten taas lisää kokemuksia reppuun. Toinen suurempi juttu oli reitti, jota pitkin matkamme taittui. 

Lentokentäthän eivät tunnetusti sijaitse ihan hienoimmilla alueilla kaupungeissa, vaan pikemminkin keskellä ei mitään. Matkan varrella katselimme ikkunasta ja päästyämme pois kentän läheisyydestä alkoi näkyviin tulla asutustakin. Nämä seudut eivät ehkä olleet ihan priimaa ja pienen pojan ilmeestä näki, että ihmetys ja kummastus hiipi mieleen. Lopulta hän puki ajatuksensa sanoiksi ja totesi, että "aika ränsistynyttä ja roskaista täällä Puolassa". Jep, jep! Ehdin jo hetken pelätä, että kaveri haluaa takaisin kentälle ja kotiin. Onneksi ei!

Pääsimme hotellillemme ja kirjautuessamme sisään hotellin henkilökunta huomioi lapsiseuralaisemme kunniamaininnan arvoisesti! E sai lahjaksi ihanan pehmoisen leijonan. Siinä unohtuivat roskat ja rauniot hetkeksi!

Hotellimme oli todella siisti, mukava ja tilava. Sijainti oli mainiosti aivan vanhankaupungin vieressä. Huoneessa oli kaksi parisänkyä, joten miespuolinen seurueemme jäsen sai valloittaa itselleen aivan oman suuren sängyn.

Tutkittuamme huoneemme tarjonnan, suuntasimme iltakävelylle. Ystäväni S oli suositellut erästä ravintolaa, jonka tarjontaa päätimme kokeilla heti. Ravintola Primitive tarjoilee ruokaa esihistoriallisissa tunnelmissa ja voi kuvitella, että tällainen erilaisilla dinosaurusten mukaan nimetyillä annoksilla varustettu paikka, vetoaa myös perheen pienimpiin. Ruoka oli oikein hyvää, sitä oli riittävästi ja kolmen hengen ruuat juomineen teki 15 euroa eli edullinenkin vielä. Ruuan jälkeen raahustimme vatsat pullollaan huoneeseemme nukkumaan ja keräämään voimia seuraavaan päivään.  

Happy birthday to you!

Kummipoikani ja minä täytimme molemmat muutama viikko sitten vuosia. Meillä on syntymäpäivät kahden päivän välein ja ikäeroa tasan 20 vuotta.

Tavatessani kummipoikaani E:ta hän usein huokailee ettei ole KOSKAAN ollut lentokoneessa, eikä varmaan KOSKAAN sinne pääsekään. Ja perään tokaluokkalaisen draamantajulla syvä huokaus! Huoh!

Koska itse on tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana tullut reissattua jonkin verran, päätin, että nyt olisi aika vastata tuohon pienen ihmisen "hätähuutoon". Varasin meille matkan Gdanskiin, Puolaan.

Gdansk ei ehkä kuulosta parhaimmalta kohteelta lapsen kanssa reissaamiseen, mutta kohdevalinnallani oli monta painavaa perustetta. Ensinnäkin lento oli suoraan Turusta, jolloin matka-aika olisi kokonaisuudessaan lyhyempi kuin Helsingistä lähdettäessä. Ei siis tulisi pienelle ihmiselle liikaa jännitysaikaa. Toinen syy oli lennon kesto. Lento kestää noin tunnin. Eli jos koneessa ensikertaa istuvalle tulisikin paniikki tai jotakin muuta mitä nyt vaan ikinä voi tulla lasten kanssa, "kärsimysaika" ei olisi kovinkaan pitkä. Ja viimeisenä lennon ja koko matkan edullisuus. Koskaan ei voi tietää, kun matkustaa uuden seuralaisen kanssa (lapsen tai aikuisenkin) miten homma sujuu. Jos matka muuttuisi painajaiseksi, ei harmittaisi ainakaan hukkaan menneet rahat. Ja syntymäpäivälahjaksi matka oli rahalliselta arvoltaan yhtä paljon kuin mikä tahansa legopaketti, jonka voi jo seuraavana päivänä heittää muiden lelujen joukkoon ja unohtaa.

Niinpä siis minä, kummipoika E ja äippäni, joka myös osallistui lahjaan, olimme lähdössä reissuun kohti Puolaa. Ensin vain piti antaa tämä yllätyslahja päivänsankarille.

Toteutimme homman siten, että vain neljä päivää ennen lähtöä kirjoitin ns. lahjakortin, joka sisälsi lennot, hotellimajoituksen ja loistavaa seuraa. Leikkelin kirjoitetun kortin palasiksi ja paketoin palaset. Kun annoimme lahjan, oli sankarin ensin koottava tuo pahvinen palapeli ja sitä kautta selvisi yllättävä viesti. Eipä tainnut 9-vuotias ihan heti edes ymmärtää mistä oli kysymys. Sinäänsä hyvä, sillä eipähän ymmärtänyt menettää yöuniaan reissujännityksen vuoksi.

Kun H-hetki lopulta koitti ja lentokoneeseen astuminen oli enää muutaman tunnin päässä, sankari myönsi, että maha sattuu ja päätäkin särkee, kun jännittää niin kamalasti. Ei onneksi liikaa, sillä reissuun päästiin.

Illaksi kotiin...tai sitten ei!

Olimme joulukuun alussa 6 hengen porukalla juhlimassa äipän tasavuosia Lontoossa. Ennen kuin reissu ehti alkaa päättivät Finnairin tyypit mennä lakkoon. Siinä sitten ehdittiin aika monta päivää jännätä, että päästäänkö reissuun ollenkaan.

Miljoona minuuttia Finnairin asiakaspalvelun "Oh, what a beautiful life"-biisiä kuunneltuani sain tiedon, että meidän lentomme Lontooseen oli niiden harvojen joukossa, joita ei ollut peruttu! Jihaa!

Pääsimme siis matkaan, tosin pari tuntia myöhässä ja vuokrakoneella suoraan lentohistorian museosta! Liettualainen lievästi retrohenkinen kone kuljetti meidät kuitenkin perille Englannin maalle asti.

Jotta reissustamme ei olisi tullut liian mukava ja rentouttava, tuli perille saavuttaessa seuraava mutka matkaan. Koska kysymys oli synttärireissusta, olin järjestänyt reissulle yllärin, mikä oli heti alkujaan aikeissa torpedoitua täydellisesti. Meillä oli nimittäin valmiina liput Eurostarille ja Pariisiin, mutta sääolosuhteista johtuen sain kännykkääni viestin, että juna saattaa olla peruttu! Lukuisten sankarilta salaisten tekstiviestien ja puheluiden jälkeen ylläri onnistui kuin onnistuikin ja pääsimme siis tällä reissulla myös hyytävän kylmään, koleaan ja märkään Pariisiin, jossa taivaalta tipahteli tiskirätin kokoisia lumi/räntähiutaleita. Mutta päivä oli takuuvarmasti ikimuistoinen!

Kuinka ollakaan, kun edellisestä jännitysmomentista pääsimme, oli edessä seuraava. Nimittäin Finnairin lakko vain jatkui ja jatkui ja jatkui...Tämän seurauksena sain puhelimeeni lähtöä edeltävänä iltana tekstiviestin: "Lentonne on peruttu. Pahoittelemme tilannetta. Finnair. " Oikein kattava ja informatiivinen viestitys mielestäni! Ei auttanut muu kuin istua kuuntelemaan jo niin tuttua biisiä aina uudelleen ja uudelleen. Tuntien puheluiden jälkeen saimme itsellemme reitityksen Lontoo-Rooma-Helsinki. Hauskaa, ajattelimme vielä tässä vaiheessa!

Mutta isoimmat ongelmat tulivat vastaan seuraavana päivänä Heathrowlla, jossa tauluun pamahti teksti LENTO PERUTTU!!!

Taas istuin pari tuntia iki-ihanassa asiakaspalvelupuhelujonossa Finnairille ja savu nousi korvista. Tilanne oli se, että kotiin ei mentäisi illaksi ja hyvä jos edes seuraavaksi! Kyllä hymy hyytyi!

Selvittelyjen jälkeen ei auttanut muuta kuin tehdä niin kuin täti puhelimessa sanoi: Etsikää itsellenne kohtuu hintainen majoitus, menkää Gatwickin kentälle ja lentäkää seuraavana päivänä Riikan kautta kotiin. Pienten sananvaihtojen ja nettisekoilujen jälkeen tämäkin homma hoitui. Virtaa tosin ei sen jälkeen enää riittänyt istua samassa seurassa muiden kanssa iltaa. Kunnon yöunet lentokenttähotellissa ja aamulla lähtö kotiin.

Tällä kertaa lentoa ei enää peruttu! Jos niin olisi käynyt, olisin todennäköisesti kilahtanut lopullisesti ja uinut kotiin!

Tämä yllä oleva teksti kuvaa mielestäni aika hyvin oman näkökulmani reissuun. Huolenaiheita oli enemmän kuin tarpeeksi yhdelle "matkanjohtajalle".

Toki reissu oli muuten oikein onnistunut ja muiden kertomana mahdollisesti hieman enemmän onnistuneempi! Synttärisankaria juhlittiin teatterilla ja yllätys, josta me muut tiesimme jo pari kuukautta ennen matkaa onnistui täydellisesti, vaikka sankari olikin hieman hämmentynyt yöherätyksestään.

Voi sanoa, että matka oli ainutlaatuinen, niin hyvässä kuin pahassa. Ja takuuvarmasti ei unohdu koskaan ja se kai tällaisen juhlareissun tarkoituskin on.

Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Uusia tuulia

Edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt tovi ja päätinkin toisten blogien innoittamana päivittää omaanikin hieman.

Elikkäs tästä edes täältä voi lueskella myös muiden kuin Kalifornian reissun kuulumiset. Koska ainahan on jokin reissu tuloillaan...