Topin hoodit

Joulu lähestyy ja jonkilaista lahjanostopainetta pukkaa. Niinpä sunnuntaina, kalenterin näyttäessä tyhjää, päätimme äitylin kanssa harrastaa kotimaan matkailua. Hyppäsimme autoon ja parin tunnin ajon jälkeen löysimme itsemme Lempäälän Ideaparkin pihasta Sukarin Topin ihmemaasta. Parkkipaikalla oli mukavasti tilaa ja sisäpuolellakin oli rauhallista. Toista lienee ollut paikallisessa ostoskeskuksessa, jossa vietettiin joulukauden avajaisia kera ilotulitteiden. Meikäläinen pukkikammoisena ja väenpaljoudesta ahdistuvana vietti mieluummin päivänsä leppoisasti Lempäälässä. Yksikään kammottava joulupukkitekele ei tullut tarjoamaan namuja. Huh!

Ideaparkissa oli juuri sopivasti avattu kaksi päivää aiemmin New Yorker-vaateketjun myymälä. Tykkään tuon ketjun vaatteista, mutta tähän mennessä niitä on tarttunut mukaan vain ulkomailta. Ehkä siksi nytkin tuli hieman reissuolo, kun kantoi kassillista kudetta kaupasta ulos. Tämän kaupan lisäksi mieluisia juttuja tuolla Topin hoodeilla olivat pikkuruiset käsityö/sisustus/säläkaupat. Paljon oli ihania pikkupiperryksiä hyllyt pullollaan ja niinpä joululahjavarastoa tuli kartutettua jonkin verran.

Ehdottomasti kannatti ajella hieman kauemmas tutuilta nurkilta. Tuntui kuin olisi käynyt pienellä lomalla. Ja saldonahan oli auton takalaatikollinen jouluiloa jaettavaksi reilun kuukauden kuluttua. Oi joulu, tule jo!

Luxemburgin sateenvarjot

Päiväretki Luxemburgiin oli antoisa, mutta vetinen. Ajoimme lähes koko Belgian halki bussilla pikkuteitä upeissa syysmaisemissa. Ulkona oli kylmä kuin pohjoisnavalla ja vesisade yltyi mitä lähemmäksi kohdetta pääsimme. Matkalla, aivan Belgian ja Luxemburgin rajalla, poikkesimme Bastogneen, jossa on suuri sotamuistomerkki amerikkalaisille. Kipusimme muistomerkin huipulle kapeita kierreportaita ja saimme ihailla kaunista syksyistä maisemaa tuulen tuiverruksessa.

Kun matka jatkui, Luxemburgin ja Belgian rajan ylitystä ei edes huomannut. Pieni kyltti tienposkessa kertoi, että maa on vaihtunut, mutta muuten ei ollut minkäänlaisia muodollisuuksia. Päästäksemme Luxemburgin pääkaupunkiin Luxemburgiin, tiemme kulki tämänkin maan läpi. Bussista maisemia ihaillen silmiinpistävää oli rakennusten huikea väriloisto. Talot oli maalattu kaikilla mahdollisilla sateenkaaren väreillä siten, että vierekkäiset talot olivat aina eri värisiä. Kaunein ja yksi yleisimmistä yhdistelmistä oli korallinpunainen talo harmaine ikkunanpielineen. Persoonallisen näköistä rakennuskantaa suosivat nuo lilliputtimaan kansalaiset. Miten piristävää! Sateenropina lisämausteena tässä sai aikaan suorastaan värikylvyn.

Luxemburgin kaupunki on jännästi jaettu kahteen; ylä- ja alakaupunki. Meidän päämäärämme oli yläkaupunki, jossa opas lupasi kierrättää koko porukkaa säästä huolimatta. Saimme tunnin aikaa käydä syömässä ja sen jälkeen olisi vapaaehtoinen kävelykierros. Valitsimme lähimmän paikan ja nautimme Luxemburgerit herkullisella sinappikastikkeella tupakansavuisessa kuppilassa.

Sade ei ollut hellittänyt ruokatauonkaan aikana, mutta sinnikkäästi lähdimme seuraamaan opasta Luxemburgin pikkukujille. Huomiota herätti kaupunkilaisten vähäisyys. Meille kerrottiin, että kaupunki hiljenee täysin viikonlopuiksi, sillä suurin osa käy siellä vain töissä ja hekin yleensä ulkomailta lähinnä EU-juttujen vuoksi. Niinpä kävelimme muutama kymmentä sateenvarjoa omistajineen kaikessa rauhassa ylhäisessä yksinäisyydessämme. Alkuun tuntui ettei paljoa muuta nähnytkään kuin toisten alavartaloita ja katsetta kohottaessa sateenvarjoja. Kapeimmilla kujilla saimme aikaiseksi sateenvarjoruuhkia, kun emme mahtuneet kävelemään ryhmänä kera keppiemme ja vesi satoi niskaan, kun pujottelimme varjoja ylös alas nostellen.

Kävimme katsomassa kuninkaallista palatsia, jossa urakoitiin seuraavan viikon häitä varten. Remppareiskat tuntuivat saavan jonkilaista kieroutunutta iloa siitä hyvästä, että roudasivat tavaroita parvekkeen kautta ja ilmestyivät sinne vähän väliä, jolloin alhaalla ollut kansa hieman aina säpsähti todellisten kuninkaallisten toivossa. Ei näkynyt aitoja prinsessoja eikä prinssejä, vain nuo tavallisen työelämän kierot ritarit!

Kävelykierros vei meidät uskomattoman hienolle paikalle kaupunkia ympäröiville vanhoille muureille, josta avautui näkymä koko alakaupungin yli. Alhaalla kiemurteli joki, jota reunustivat kauniit piparkakkutalot, kirkko ja syksyn värjäämät suuret puut. Sade ei haitannut, kun maisema oli niin mahtava. Kauniilla kesäsäällä noissa maisemissa olisi voinut istua vaikka koko päivän. Hullunkurista tuossa oli se, että kun kurkkasi selkänsä taakse näki järjettömän rumia ja ankeita EU-rakennuksia nipussa. Niinpä oli syytä olla kurkkimatta ja keskittyä menemään vain eteenpäin.

Kierroksen päätteeksi saimme vielä hetken omaa aikaa ja kävimme nauttimassa kuumat kaakaot ja herkullista mansikkakakkua. Loppujen lopuksi veden määrästä huolimatta edes kengät eivät kastuneet. Vain oikean käden hihani oli litimärkä, koska olin ottanut valokuvia käsi varjon alta pilkottaen. Hihankin sain kuivattua kahvilan vessan käsikuivurissa. Eli loppu hyvin kaikki hyvin, mutta mukavaa olisi palata paremmalla säällä. Luxemburg oli ehdottomasti tämän kolmen maan kiertueemme mieluisin ja mieleenpainuvin kohde. Suosittelen!

Avoin Amsterdam

Hui kamala! Olen ikuisesti järkyttynyt Amsterdamin vuoksi! Tuo vapaamielisyyden valtaisa tulva vei mennessään eikä paluuta entiseen enää ole. Amsterdam tarjoili meille yhtenä sateisena päivänä kaiken sen mistä on tähän mennessä vain lukenut. Päädyimme uteliaisuuttamme punaisten lyhtyjen alueelle ja näky ei katoa koskaan muististani.

Siellä ne tädit niukkaakin niukemmissa kuteissaan ketkuttelee ikkunoissa puolen metrin päässä turistien toljotellessa antaumuksella. Emme olleet ollenkaan asennoituneet näkemään jotakin sellaista ja ensimmäisen naikkosen ikkunan kohdalla säpsähdimme molemmat noita eläviä mallinukkeja. Siinä sitä myydään itseään ihan avoimesti. Jep, jep! Olin jotenkin kuvitellut tuon alueen katujen olevan leveämpiä ja avoimempia, mutta nämähän olivat pikkuisia kujia, joilla kaltaisiamme uteliaita turisteja parveili kasapäin talojen hämyissä. Käyköhän siellä oikeasti kauppa?

Tällaisellä äiti-tytär-reissulla reittivalintamme herätti hämmennyksen jälkeen hilpeyttä. Siinä sitä äipän kanssa käveltiin rinnakkain erilaisten seksikauppojen ja pornoluolien vierustoja, vain päätyäksemme seuraavaksi museolle, joka oli omistettu millekäs muulle kuin pilven pössyttelylle. Ja jotta me siveät naisihmiset olisimme päässeet vielä hieman enemmän turmiollisen elämän makuun, vastaan käveli melkein pari metrinen penis iloisesti vilkutellen! Sanoin sille: "Good luck!" sen lipuessa ohitseni ja se näytti minulle peukkua! Hahhahhaa! Hoh, hoh! Kyllä tästä reissusta riittää naurua vielä pitkäksi aikaa!

Jotta homma ei olisi aivan lähtenyt lapasesta, niin teimme myös perinteikkäämpiä turistitekoja. Istuimme reilun tunnin kanaaliristeilyllä paatissa, jonka ikkunat menivät huuruun ensimmäisen viiden minuutin aikana. Ei paljoa kanaaleiden rantoja näkynyt. Sen verran huurujen takaa näin, että jono Anne Frankin taloon oli huiman pitkä ja haaveeni siellä käymisestä tällä erää mahdoton. Kävimme myös ahdistavassa juusto-/puukenkätehtaassa, jonka isäntä oli kaikessa turisti-innokkuudessaan jopa aggressiivinen. Hän puhui kaikkia mahdollisia kieliä ihan sekaisin ja mekin saimme selvällä suomella selostuksen juustojen makuvalikoimasta. Puukenkiä roikkui seinillä ja katossa, niin että sai varoa koska kenkä kopsahtaa kalloon. Emme ostaneet mitään, vaan pakenimme takaisin bussin suojiin heti kun mahdollista. Suomalainen ei vain pidä noin innokkaasta osallistavasta toiminnasta tai emme me ainakaan!

Näin upeat näkymät oli kanaaliveneessä.

Hollannissa kun oltiin, niin tuulimyllyjäkin tietysti oli bongailtava. Yhden luokse pysähdyimme valokuvaustauolle. Bussilastillinen ihmisiä juoksi kaatosateessa räpsimään kuvia keskelle kuraista nurmikkoa ja sitten matka taas jatkui.

Tällaisella yhden päivän retkellä ehtii paljon ja vähän. Ohjelmaa on hirmuisesti, mutta alue on aika suppea ja omaa aikaa vähän. Pienen ripauksen Amsterdamia ja Hollantia ehdimme kuitenkin kokea, niin hyvässä kuin pahassakin. Ja uudelleen olisi mukava mennä, vaikkapa kesäaikaan, kun on lämmin ja ei ehkäpä sataisi niin rankasti. Yhtä kaikki hyvä retki ja mahtava opas, joka puhui sujuvasti ja nopeasti koko matkan kaikki jutut englanniksi, ranskaksi ja espanjaksi. Vau!

Herkkuterveisiä Belgiasta!

Grand Place

Jos unohdetaan kaikki tylsät EU-jutut, niin mitä tulee mieleen sanasta Belgia? Niinpä niin...suklaa, chocolate, chocolat, chocolade! Suomessakin saamme nauttia Leonidaksen ihanista suklaapuodeista, mutta lomamatka suklaan kotipesään Belgiaan on jo ajatustasollakin aika makea. Belgia ja Bryssel ovat todellisuudessakin suklaataivas ja ehdimme lyhyen matkan aikana kokea ajoittain jopa suklaaähkyä.

Grand Place

Brysselin keskustassa, Grand Placen aukiolta, saattoi lähteä mihin tahansa suuntaan ja jokainen katu oli täynnä mitä ihanimpia suklaapuoteja. Toinen toisensa perään kiersimme näyteikkunoiden takana kuolaamassa uskomattomia herkkuja. Ja kun kauppaan uskaltautui sisään, sai lähes takuuvarmasti maistaa jotakin uskomattomasta valikoimasta. Ai, ai! Suklaata löytyi kaikissa mahdollisissa muodoissa ja varmasti jokaiseen makuun.

No on siellä Brysselissä muutakin...syötävää! Ranskanperunat, ranskikset, ranet, ranskurit, chips, fries, frites...ovat kuulemma heidän keksintönsä ja lähes kansallisruokaa. Nämä perunat ovat kaukana Hesen pikkuserkuistaan löysistä ja matomaisista perunasuikaleista. Belgialaiset kokkaavat paksuja lankkuperunoita, joita tarjoillaan katukojuista hassussa pahvitötterössä kera ketsupin ja majoneesin. Nam! Mikä parasta, hinta on vain muutama euro.

Ja jos maha ei vielä näistä herkuista pullota ja naama kuki, niin voi jatkaa herkkulinjalla kera vohveleiden. Vohveleita myydään myös pienistä katukioskeista ja versioita on lukematon määrä. Olennaista on, että vohveli on valtava ja päällä on järjetön kasa mitä makeampia täytteitä, kuten marjoja tai suklaata. Kaiken kruununa on tietysti kermavaahtovuori. Makeutta ja sokeria on sen verran, että hampaat sulaa suussa.

Toki tämä matka tarjoili muutakin kuin kulinaarisia elämyksiä. Mutta totuuden nimessä täytyy sanoa, että ei tuo Bryssel nyt niin kovin ihmeellinen kaupunki ollut. Ihan mukavia pieniä kujia, kuninkaanlinna, jossa kuningas ei edes asu ja Grand Placella hienoja vanhoja rakennuksia sekä tietysti ehkä yksi tunnetuimpia patsaita maailmassa; Manneken Pis. Vaikka ennakkoon tiesinkin, että tuo pissivä poika on aika pienikokoinen patsas, niin yllätys oli silti, että se todella on vain nuken kokoinen heppu, jota vaalitaan tiukasti rauta-aidan takana. Sille puetaan mitä hassuimpia asuja ja mekin näimme hänet niin siivoojana kuin ratsumiehenäkin. Onneksi saimme nauttia hänestä myös luonnollisessa tilassaan. Näin tasa-arvon aikana tuolle pienelle miehelle on tietysti pystetty naispuolinen vastine Jeanneke Pis. Hänen löytämisensä sokkeloisilta pikkukujilta oli haastavaa, mutta onnistuimme silti. Jeannekea vahditaan vieläkin tarkemmin kuin Mannekenia ja hänet oli lukittu rautaportin taakse kera suuren lukon. Naiset on vissiin sen verran meneväisempää sorttia.

Kuninkaanlinna

Belgia on kuuluisa myös sarjakuvistaan ja se käy hyvin ilmi katukuvasta. Seiniin on maalailtu erilaisia sarjakuvahahmoja ja aukioille pystytetty patsaita. Mekin törmäsimme useasti esimerkiksi Tinttiin, Smurffeihin ja Marsupilamiin.

Hieman kauempana Brysselin keskustasta (15 min. metromatkan päässä) sijaitsee ehkäpä kuitenkin kaikkein hämmentävin, mutta myös hauskin nähtävyys. Atomium on raudan kiderakenne suurennettuna 165-miljardikertaiseksi. Se on sellainen hassu pampulakasa, jonka ylimpään pampulaan pääsee hissillä ja siellä sijaitsee upeat näköalat tarjoava, ja yllättävästi jopa ihan kohtuuhintainen, kahvila/ravintola. Muihin polluroihin pääsee portaita tallustelemalla sekä liukuporrasputkia pitkin. Pampuloissa on näyttelyitä koskien vuoden 1958 maailmannäyttelyä, johon tämä kyseinen rakennelmakin pystytettiin.

Atomiumin vieressä sijaitsee Mini-Europe. Se on paikka, johon on rakennettu pienoismalleja Euroopan unionin maiden tärkeistä rakennuksista. Rakennussuhde on 1:25 ja pienoismalleja on esillä yli 300. Jokaisen rakennuksen kohdalla oli nappi, josta painamalla sai kuunnella maan kansallislaulun. Lisäksi joissakin oli myös toinen nappula, joka käynnisti jonkin hassun erikoistoiminnon, joka liittyi jollakin tavalla kyseisen maan kulttuuriin. Meidän suomalaisten osalta esillä oli Olavinlinna ja erikoistoimintona oli pikkuruinen saunamökki, josta singahti nappulaa painamalla ulos naikkonen pulahtaen veteen, sitten nousten laituria pitkin taas ylös ja saunaan. Aika koominen näky! Lisäelämyksen tarjoili vielä sekin seikka, että olimme Viron kanssa vierekkäin ja kun painoi molempien maiden nappuloita samaan aikaan, saattoi kuunnella stereona kansallislaulua ja katsella sukeltavaa suomalaista.

Atomiumiin ja Mini-Europeen tutustuminen ei ollut kovinkaan kallista. Yleensä tällaisista paikoista revitään ihan järkyttäviä hintoja, mutta tällä kertaa yhteislippu maksoi 23,10€. Ei paha!

Vielä muutama sana tämän matkan perusjutuista. Kuten aiemmassa kirjoituksessa kerroin, vaihdoimme hotellia aikalailla viime tipassa, ja hyvä niin! Hotellimme Park Inn by Radisson Midi sijaitsi aivan Midi rautatieasemaa vastapäätä. Tämä oli kätevää, sillä Ryanair lentää Charleroin kentälle, josta matkaa tulee noin 50 kilometriä ja bussikuljetus (13€/suunta) on oikeastaan ainoa vaihtoehto päästä Brysseliin. Bussi tulee Midille ja meillä oli siis parin sadan metrin matka hotellille yöllä. Hotelli oli juuri sellainen perusmallinen ketjuhotelli; kivankokoiset huoneet, siistiä, turvallista ja mukavaa. Ei kovin persoonallista, mutta sitä ei tällä kertaa haettukaan.

Päiväsaikaan hotelli oli mukavalla paikalla ja matkaa keskustaan vain vajaat pari kilometriä. Iltaisin sitten meininki olikin hieman eri ja kovin mielellään ei ulkona halunnut liikuskella. Kaikenlaisia örkkejä ilmestyi aseman nurkille hoitelemaan bisneksiään ja kauppa kukoisti vielä viikonloppuisin varhain aamullakin. Eikä auttanut, että poliisit pitivät majaa toisella kulmalla. Lisäksi hotellin ja keskustan välinen alue oli selkeästi profiloitunut arabikulttuurin asuinsijaksi ja olimme kuin majakat kävellessämme katuja, sillä muita naisia ei näkynyt missään. Näin ollen onneksi emme ole iltaihmisiä eikä ole suurta hinkua hillua kaduilla yöaikaan ja selvisimme oikein mukavasti tästä kulttuurien kohtaamisesta. Tosin yksi kohtaaminen jäi mieleen, kun muutakin kuin vettä ja kansalaisluottamusta nauttinut nuori mies käveli kadulla vastaan ja alkoi potkia seinää ja ovea. Tämän jälkeen ei ilmeisesti ohikulkijoidenkaan naamat miellyttäneet ja kyseinen heppu alkoi uhota ja huitoa minua kohti. Sydän pomppasi hetkellisesti kurkkuun, mutta kiemurreltuani pois hänen tulilinjaltaan, siirtyi hän riehumaan seuraavan vastaantulijan luo. Tämä episodi siis tapahtui keskellä päivää! Ei ollut kivaa.

Kaiken kaikkiaan oikein mukava reissu, vaikkei mitään maata järisyttävää tullutkaan koettua. Bryssel on hyvin perinteinen eurooppalainen kaupunki tuolla suunnalla. Ranskan kieli on tietysti yksi haaste, sillä kuten oikeat ranskalaiset, nämäkin puhuvat sitkeästi kieltään, vaikka keskustelun toinen osapuoli ei ymmärtäisikään mitään ja vastailisi englanniksi. Jonkinmoiset ranskan alkeet olivat siis jälleen kerran iso ilo. Kirjoittelen vielä erikseen sekä Amsterdamin että Luxemburgin reissuista, kunhan saan aikaiseksi.

Eikäkö...juu,ei!

Voi taivaanvallat! Joskus on vaan hieman vaikeaa näissä matkahommissakin. Tällä kertaa meille oli sattunut pahemmanlaatuinen moka tulevan matkan varauksessa. Onneksi havahduin tähän ongelmaan viikkoa ennen matkaa ja asia korjaantui helposti.

Hommahan meni siis niin, että yleensä kun varaan hotelleja maailmalta tsekkaan muiden matkailijoiden mielipiteitä Tripadvisorista. On hyvä nähdä oikeiden ihmisten ottamia kuvia hotellin tiloista ja kuulla kokemuksia. Toki aina pitää olla pieni suodatin päällä mielipiteiden osalta, kun meillä kaikilla on niin omanlaisemme standardit ja periaatteet. Ihan varauksettomasti ei tekstejä voi lukea. Asetan siis yleensä päähäni Tripadvisor-lasit ja tutkin mitä eri hotelleista sanotaan. MUTTA jostain syystä tällä kertaa kumpikaan matkaseurueemme jäsenistä ei tehnyt tuota. Emme lukeneet, vaan varasimme suoraan, kun näytti ihan kivalta niissä varaussivuston kuvissa.

Koska matka alkaa lähestyä, istuin koneen ääreen tutkimaan lentokenttäkuljetuksia. Kuljetusasian selvittyä jäi ylimääräistä aikaa ja mieleeni juolahti Tripadvisorin tutkailu ihan vaan huvin vuoksi. Voi kunpa olisin muistanut aiemmin! Näpyttelin varaamamme hotellin nimen ja...ei ainuttakaan positiivista kommenttia, ei vaikka olisi ruusunpunaisilla laseilla koittanut etsimällä etsiä. Lievä kauhuntunne alkoi hiipiä mieleeni ja näin jo silmissäni edelliskesäisen Pariisin hotellin. A-P-U-A!

Mitä enemmän on reissannut sitä vähemmän on ns. hotelliseikkailumieltä jäljellä. En halua yöpyä missään murjussa toinen silmä auki nukkuen. Yksi yö ehkä menisi, mutta ei enempää. Niinpä tällä kertaa alkoi vahvasti tuntua siltä, että on tullut tehtyä vikavalinta ja nyt se pitäisi jotenkin korjata.

Onneksemme olimme tehneet varauksen, jonka sai vapaasti perua ja siispä tartuin puhelimeen. Soitin hotels.comille, jossa erittäin ystävällinen virkailija palveli minua. Löysimme hieman kalliimman hotellin, mutta laadultaan roimasti paremman. Luotamme nyt ison ketjun voimaan; menemme Radissoniin. Näin on siis loppu hyvin kaikki hyvin, ainakin paperilla. Todellisuus selviää sitten ensi viikolla.

Ja mitä tästä opimme; tutkimustyökunniaan ja ajoissa kans! Ei tarvitse sitten viime tipassa korjailla omia mokiaan.Toivottavasti tämä juupaseipäs-leikki kantaa hyvää satoa!

Lääkettä kuumeeseen

Jihaa! Taas on seuraava matka tiedossa, lentoliput taskussa ja odotellessa aikaa kulutettavaksi. Matkakuumeen kourissa ehtii pohtia ja kartoittaa vaihtoehtoja jos jonkinmoisia. Onneksi sopiva lääke löytyi suhteellisen nopeasti ja kivuttomasti.

Vielä viikko sitten olin vakuuttunut lähteväni syksyn tullen muutamaksi päiväksi Italiaa kiertelemään. Tein jo alustavaa matkasuunnitelmaa lennoista, hotelleista ja junista Milanon, Venetsian ja Veronan välillä. Italian aurinko tuntui jo miltei iholla ja vesi herahti kielelle kaikkia herkullisia ruokia ajatellessa. Mutta...sitten juttelin asiasta ystäväni kanssa, joka valisti minua Venetsian tulvista ja erityisesti niiden ajankohdasta syyskaudella.

Hain muutamia kuvia netistä aiheesta. Masentavaa katseltavaa olivat turistit kahlatessaan pitkin katuja veden ulottuessa polviin. Eihän koskaan voi varmaksi tietää osuvatko tulvat juuri suunnittelemalleni ajanjaksolle, mutta viimeiset vuodet ne ovat tulleet tasaisen luotettavasti loka-marraskuussa. En halua pakata matkalle mukaan kumisaappaita, joten suunnitelmat menivät uusiksi. Tärkeintä on, että pääsee lähtemään jonnekin ja saa sillä tavalla mukavasti katkaistua syksyn kulkua. Akut latautuu kummasti lyhyemmälläkin retkellä. Italia-suunnitelma olikin vain lämmittelykierros ja paluu lähtöruutuun oli pakollinen.

Niinpä istahdin viikonloppuna jälleen koneen ääreen ja aloitin lentokartoituksen. Minne pääsisi edullisesti, suhteellisen pienellä vaivalla ja lyhyellä lentoajalla? Lähiviikkoina lehdet kirjoittivat kuinka Ryanair ei aio lentää vasta avattuja reittejään Turusta talviaikaan ja ehdin jo ymmärtää, että kesän ollessa ohi lennotkin ovat. Mutta yllätys oli iloinen, kun huomasinkin syksyn eli lokakuun loppuun asti lentoja olevan tarjolla. Heittelin siis summamutikassa kohteita Turusta ja bongasin sieltä Brysselin lennot. Olen aika kiitettävästi kiertänyt Euroopan maita, mutta Belgia on käymättä ja koska lennon hinta, 50€ edestakaisin, ei tuntunut pahalta, oli kohde valikoitunut kuin itsestään.

Mitä enemmän on reissannut sitä vaativammaksi tulee. Enkä nyt tarkoita hotellin tms. suhteen, vaan kohteiden tarjonnan. Minulle on kehittynyt ns. "mitä useampi kärpänen yhdellä iskulla, sitä parempi"-tahtotila. Enää ei oikein riitä, että mennään yhteen kaupunkiin ja ollaan siellä muutama päivä ja tullaan pois. Tiedän, että monessa kaupungissa näkemistä ja tekemistä kyllä riittää, mutta jos vaan mitenkään on mahdollista nähdä monta erilaista kaupunkia tai maatakin, niin valitsen näistä kahdesta jälkimmäisen. Tämä tapa saattaa tehdä kohteisiin tutustumisesta pintaraapaisun kaltaista, mutta minulle se riittää...ainakin toistaiseksi. En jaksa koluta kaupungin kaikkia museoita lattiasta kattoon, ihailen mieluummin maisemia.

Näin ollen Bryssel yksinään ei mitenkään voisi riittää vajaan viikon mittaisella reissulla. Otinpa esiin kartan ja tutkailin lähimaastoja ja etäisyyksiä. Brysselhän on unelmakohde pitää päämajaa ja matkailla useammassa maassa lyhyelläkin ajalla. Kävipä siis niin, että Brysselin lisäksi tiedossa on päivä sekä Amsterdamissa että Luxembourgissa. Kolme maata ja kuusi päivää! Ei paha ollenkaan! Matkaseura on vanha tuttu eli äityli. Vaikka tahti saattaa taas kerran kuulostaa hurjalta, aiomme tällä kertaa luovuttaa sen verran, että laskemme itsemme valmisretkien hellään huomaan. Amsterdam ja Luxembourg hoituvat hyväksi havaitun Viatorin retkien kautta. Molemmat reissut tulivat edullisemmaksi kuin junalla itsenäisesti tutkimusmatkaillen. Ja sitä paitsi Hollannissa on tiedossa puukenkä- ja juustotehtailua sekä muutenkin paljon enemmän juttuja kummassakin paikassa mitä olisimme itse viitsineet selvittää ja tehdä.

Nyt aamukampa kehiin ja reissua odottamaan. Pahinta odotteluntuskaa lieventää nettikirjakaupasta tilaamani opaskirjat. Tule posti pian!

Mitenköhän se oikein on?

Tänään tulee kuluneeksi 35 vuotta Elviksen kuolemasta vai tuleeko? Jotkut jaksaa sinnikkäästi väittää, että Elvis elää.

Gracelandissa ei päässyt yläkertaan vierailemaan lainkaan, kun alue on ns. privaattia. Väittivät siellä, että Elvis olisi viimeisenä aamuna soitellut pianolla takapihan pelirakennuksessa ja sitten kuukahtanut vähän myöhemmin päärakennuksen yläkerran vessaan ja siksi sinne ei uteliaita turisteja päästetä.

Portaikko yläkertaan

Mutta mistä sitä tietää mitä oikeasti tapahtui. Jospa heppu eleleekin tyytyväisenä yläkerrassa ja käärii rahaa paljon enemmän kuin koskaan virallisesti elossa ollessaan. Kurkkii sitten myhäillen verhon raosta kaikkia niitä, jotka taapertavat pitkin hänen kotinurkkiaan nuuskimassa.

Olen kesän ajan lukenut tiiliskiven paksuista elämänkertaa ja jäljellä on enää nämä viime metrit. Ehkä asian laita valottuu, kunhan pääsen loppuun.

En koskaan ole perustanut kauheasti Elvis-jutuista, mutta Gracelandin ja Tupelon vierailut sytyttivät pienen kipinän. Kirjaa lukiessa on ollut mielenkiintoista kurkistaa tuon kaikkien tunteman musiikkiennätysmiehen elämään. Luin jo Memphissä englanniksi yhden kirjan ja nyt suomeksi tuota toista. Sääli tuota hahmoa kohtaan on ehkä paras sanavalinta, sillä kaikesta nousee sellainen hyväksikäytön maku. Niinpä ehkäpä olisikin hienoa, jos Elvis sittenkin eläisi kaikessa rauhassa ilman ympärillä pyörivää hässäkkää. Hän olisi sen kyllä ansainnut.

Pelihuone

Viimeiset laulu soi tällä pianolla.