Jälkimaininkeja

Kotiinpaluusta on kohta kulunut kuukausi, aikaerosta on selvitty kutakuinkin kohtuullisesti ja pientä matkakuumettakin on jälleen ollut ilmassa. Perinteitä kunnioittaen matkalaukkuni on edelleen siinä mihin sen paluupäivänä kannoin eli työhuoneen lattialla. Se on hitaasti alkanut purkautua kuin itsestään. Tavarat löytävät paikkansa, kun niitä jälleen tarvitaan. Kesäjuttujahan ei ihan hirmuisesti ole tarvittu. Aika syksyistä on ilma ollut näin heinäkuussakin. Eilen luovutin ja laitoin reissulta syksyä silmällä pitäen ostetut Converset jalkaani; +16 astetta ei ole kesä!

Kirjoitan tänne, sillä ilokseni olen huomannut, että blogiani käy yhä näin epäaktiivisena aikanakin kurkkimassa päivittäin iso joukko lukijoita. Koska itsekin seuraan muutamia blogeja, tiedän, että uuden tekstin ilmestyminen on mukava piristys. Niinpä ajattelin, että kirjoittelen muutaman sanasen Amerikan reissun jälkimainingeista ikäänkuin tiivistyksenä.

Jos saisin euron jokaisesta "Mitenkäs se teidän matka meni?"- kysymyksistä olisin kohtuullisen kivan kesäbudjetin omistaja. Mukavaa, että ihmiset ovat kiinnostuneita, mutta oma henkilökohtainen ongelmani on ollut vastata tuohon kysymykseen. Huomaan, että on vaikea tiivistää lähes kolmen viikon mittaista reissua muutamaan lauseeseen. Eihän kukaan jaksa oikeasti hirveän pitkiä jorinoita toisten matkoista kuunnella. Meidän reissun ongelma näyttää siis jälkikäteen olevan se, että näimme ja koimme aivan liian paljon kertoaksemme siitä muille pikaisesti. On välillä vaikea muistaa missä kaikkialla sitä oikein edes ollaan kierretty ja parasta paikkaa on mahdotonta nimetä; se vaihtelee päivittäin ja joka tarinointituokiolla. Tällä sekunnilla se on Memphis ja Graceland, tunnin kuluttua Mount Rushmore ja illalla Toronton Hockey Hall of Fame.

Suurinta ihmetystä on muissa ihmisissä aiheuttanut kilometrimäärä ja sen suuruus aikaan nähden. Itsestä se ei edelleenkään tunnu kovinkaan kummoiselta. Ihan hauskaa oli ajella ja aika kului nopeasti. Emmekä me kaasupohjassa singonneet itseämme kaupungista toiseen. Edellisen autoreissun kanssa toisten kauhistelun aiheena oli ylipäätänsä autoilu Amerikassa. Tällä kertaa sitä ei enää kukaan tuntunut puolestamme pelkäävän. Eikä siinä kyllä mitään pelättävää olekaan. Isoissa kaupungeissa on huoletonta ajella, kun vauhti on niin hidas ruuhkien vuoksi. Freewaylla taas tilaa on hurjapäiden mennä ohi niin oikealta kuin vasemmaltakin, kun kaistoja riittää.

Kuten tapoihimme kuuluu, mietimme jo matkalla minne seuraavaksi suunnataan. Amerikan matkailu ei missään nimessä ole ohitse ja osavaltioita on vielä värittämättä kartassani useampi, mutta ihan joka vuosi tällaisia reissuja ei voi tehdä. Parin vuoden päästä yritetään kuitenkin jälleen päästä matkaan. Nyt meillä on ainakin kaksi vaihtoehtoa; äipän reittivalinta olisi Seattlesta Yellowstonen suuntaan ja minun reittini taas kulkisi Floridan ympäri ja sieltä ne kaikki "alareunan" osavaltiot Teksasiin asti. Katsotaan kumpi voittaa ajan myötä. Alussa mainittu matkakuume ei siis koske Amerikan ajelua, vaan lähitulevaisuuden suunnitelmia. Uudeksi vuodeksi ainakin olisi jonnekin päästävä, eikä haittaa vaikka jo sitä ennenkin ja onhan ensi kesäksikin suunnitelmat valmiina. Niiden toteutus alkakoon syksyn pimeyden saavuttua. Paljastan niistä sitten joskus myöhemmin lisää, kunhan saadaan homma alulle.