Mustien vuorten Montenegro

Kierros Montenegrossa oli matkamme toisen päiväretken kohde. Yhden päivän aikana ehtii nähdä monenlaista pientä kaupunkia ja kylää sekä ihailla maisemia oikein urakalla. Tämä retki keskittyi kiertelemään Kotorinlahden rannalla ja kilometrejä kertyi noin 500.

Ensimmäinen kohde oli Perast. Se on pieni kylä, jonka edustalla on saari Our Lady of the Rocks. Saarella on 1600-luvulta peräisin oleva pieni kirkko. Sinne pääsi pienillä veneillä eikä matka kestänyt kuin hetken. Mutta koska kellekään seurueemme jäsenelle tuo uskontonäkökulma ei ole kovinkaan houkutteleva tai kiehtova, päätimme jalkautua kylän kujille ja tutkia paikallista elämää mantereelta käsin. Perastissa oli todella hiljaista ja vain muutama kalamies nosteli simpukoita merestä. Jossakin joku kolkutteli remontin ääniä, mutta muuten vuorten keskellä lahden perällä elämä näytti olevan tyyntä ja rauhallista.

Seuraava pysähdyksemme oli hieman suurempi paikka Kotor. Se on keskiaikainen kaupunki, jossa näkyy vahvasti venetsialaiset vaikutteet - jälleen oli kapeita kujia, tummuneita hiekkakivi-rakennuksia, kirkkoja ja tietenkin kaupunkia ympäröivä muuri. Muuri kohosi ylös vuorelle ja teki melkoisia siksak-kuvioita pitkin rinnettä. Puolessavälissä oli kirkko, mutta kapuaminen edes tuohon puoleenväliin olisi vienyt paljon aikaa ja sitä meillä ei valitettasti ollut. Niinpä täälläkin katujen tallustelu, rakennusten tuijottelu ja ihmisten touhujen seurailu olivat riittävää ajankulua meille.

Viimeinen kohde oli Budva. Sinne tehdään ihan pakettimatkoja Suomestakin ja sen saattoi kyllä nopeasti huomata. Jos tähän mennessä olimme saaneet vaellella kaikessa rauhassa katuja ja kujia, niin Budvassa ensimmäiset vastaantulijat polottivat iloisesti suomeksi päivän kuulumisiaan, miettivät ruokalistoja ja tuliaisostoksia. Budva on kohtalaisen iso kaupunki, mutta sen vanhakaupunki taas oli hyvin pieni ja mitättömän oloinen. Kaikkien muurien tuijottelujen jälkeen tuntui, ettei Budvassa ollut enää paljon ihailtavaa. Harkitsimme uimaan menemistä, mutta kun ranta ammotti tyhjyyttään arvelimme, että uintikausi ei näin kesäkuun alussa ehkä vielä ollut ihan täysin puhjennut kukkaan ja päätimme sulautua joukkoon ja tyytyä tallustamaan vain hiekassa. 

Budvassa on kuvattu James Bond-elokuvista Casino Royalea ja siitä meillekin useampaan otteeseen mainittiin. Muutenkin maailmantähtöset ja filmistarat viihtynevät Budvan ympäristössä mukavasti, sillä kaupungin edustalla on pieni Sveti Stefanin saari, joka ennen oli suloinen kalastajakylä, mutta nykyään toimii lomaresortina, jonka yhden yön hinnat hipovat taivaita. Viisi tähteä ja tuhansia euroja, huh! Brad Pitt kuulemma tykkää kovasti tästä paikasta...no niin varmaan juu. Vaikka oltaisiin kerätty koko parinkymmenen hengen seurueemme matkakassat kokoon, ei meille olisi herunut edes yhtä huonetta tuolta saarelta. Niinpä meitä ei tarvinnut kovin lähelle kyseistä kohdetta kuskata, vaan saimme haaveilla siitä etäältä vuoren rinteeltä.

Paluumatka taittui hieman nopeammin, sillä lopuksi pääsimme ylittämään Kotorinlahtea lautalla. Siinä ehti vielä mukavasti katsella mustien vuorten maata, kunnes palasimme jälleen takaisin Kroatian maaperälle.

Bosnia-Herzegovinassa Marian mailla ja sillan suojissa

Koska matkailu ei olisi yhtään niin hauskaa, jos ei yrittäisi yhdistää yhteen reissuun aina mahdollisimman montaa pientä reissua samaan, oli tällä Kroatian reissullakin tiedossa muita kohteita. Kroatian sijainti on aivan ihanteellinen pienten päivänmittaisten retkien tekemiseen viereisiin maihin ja niinpä mekin teimme peräti kaksi tällaista piipahdusta.

Ensimmäisen päiväretken kohde oli Bosnia-Herzegovina. Ensimmäinen pysähdys Bosnian puolella oli Neumissa. Neum on Bosnian ainoa rannikkokaupunki, sillä kyseisellä maalla ei ole rantaviivaa kuin muutama hassu kilometri ja nekin keskellä Kroatiaa. Niinpä kroatialaiset joutuvat aina etelärannikolta pohjoisemmaksi mentäessä matkaamaan Bosnian läpi. Vähintäänkin erikoinen järjestely näillä kahdella maalla. Neumissa pysähdyimme vain pikaisesti taukoilemaan ja jatkoimme sitten kohti Medjugorjea.

Medjugorje on merkinnyt itsensä historian kirjoihin pysyvästi vuodesta 1981, kun siitä tuli pyhiinvaelluspaikka. Tuolloin Neitsyt Marian kerrotaan ilmestyneen kuudelle lapselle. No uskokoon ken tahtoo ja hienoa, jos joku tuosta paikasta nyt tarinan jälkeen kokee saavansa jotakin lohtua ja parantavaa voimaa. Itselle kyseinen kaupunki oli lähinnä kirkolla varustettu turistirysä. Populaa sinkoili pääkadun varrella matkamuistokauppojen ja kirkon välillä kuin muurahaisia. Kirkon pihassa saattoi seurata jumalanpalvelusta valkokankaalta, koska sisään rakennukseen ei enää mahtunut. Samassa pihapiirissä oli vesilähteitä, joista ihmiset hörppivät pyhää vettä ja kastelivat sillä itseään. Kaupat pursuilivat matkamuistoja, tosin hieman erilaisia kuin jossakin peruspuodissa. Medjugorje nimittäin otti kaiken ilon irti tästä Neitsyt Maria-ilmiöstä - hyllyittäin kaikenlaista Maria-muistoa oli tarjolla: patsaita, koruja, kirjoja...Huh! Näin kirkkoon kuulumattomalle pakanalle tuo meininki tässä pyhässä kaupungissa tuntui jotenkin kornilta ja ehkä hieman ahdistavaltakin. Sellainen hurmoksellisuus johonkin moiseen asiaan, kun on itselle aikalailla vierasta. Mutta kukin tyylillään uskon minä ja kokemus se oli tämäkin.

Markkinameiningeistä matka jatkui kohti Mostaria. Mostar sijaitsee laaksossa vuorten ympäröimänä ja sen läpi virtaa smaragdin vihreä Neretva-joki. Mostarissa lämpötilat nousevat näin kesäaikaan keskimäärin jopa 50 asteeseen, mutta onneksi meidän vierailulla ilma oli mukavasti n.25 paikkeilla. Neretvan vesi ei kuitenkaan ilman lämpötiloista hätkähdä, vaan pysyttelee n. 7 asteessa. Vesi on siis hyytävän kylmää aina eikä lainkaan uintikelpoista, vaikka kuumalla olisi mukava pulahtaa ja kirkas vesi suorastaan houkuttelee. Meitä vielä moneen kertaa kiellettiin hyppäämästä jokeen, sillä kylmyys on vaarallista, kun ilma on niin paljon lämpimämpää. Emme ottaneet sydänkohtauksen ja hukkumisen riskiä, vaan tyydyimme katsomaan rannalta, kun paikalliset hurjapäät hyppivät Mostarin kuuluisimmalta rakennelmalta, Mostarin sillalta alas. Nämä nuoret miehet keräsivät turisteilta rahaa ja saatuaan 20 euroa kasaan kastelivat itsensä ensin pullovedellä ja sen jälkeen loikkasivat huolettomasti valtavan pudotuksen saattelemana hyiseen veteen. Hetken kuluttua kaverit sitten taas lekottelivat ylhäällä sillalla ja odottivat sopivan summan kasaamista uuteen hyppyyn.

Mostarin silta pommitettiin Bosnian sodassa täysin. Aiemmin se oli yhdistänyt kaupunkia ja sen asukkaita satojen vuosien ajan, mutta vuonna 1993 pommit tuhosivat sen kokonaan. Sillasta tuli Bosnian sodan symboli ja uutiskuvat levisivät maailmalle. Vasta vuonna 2004 silta rakennettiin uudelleen ja koko muu Mostarin kaupunki on noussut tuhkasta hiljalleen sodan tuhottua 80% koko alueesta. Edelleen osa rakennuksista oli raunioina ja sirpaleiden ja ammusten jäljet näkyivät niin kotitalojen kuin julkisten rakennustenkin kyljissä. Mostar oli ehdottomasti koko matkamme vaikuttavin ja mieleenpainuvin kohde. En osaa sanoa miksi, mutta jotenkin äärettömän kaunis ja rauhallinen maisema ja tunnelma sekoittuivat todella surulliseen ja koskettavaan historiaan, jonka mainingit huokuivat yhä joka puolella.

Saimme nauttia upeista maisemista ihanassa rinneravintolassa, jonka pöydästä oli suora, esteetön näkymä sillalle ja jokivarteen. Maistoimme bosnialaista perinneherkkua cevapia, joka on jauhetusta lihasta tehty tanko ja se tarjoillaan pitaleivän ja raa'an sipulin kera. Vähän nämä ruskeat rasvaiset pötkylät muistuttavat niitä tuotoksia, joita kotona kissat tekevät pottaansa, mutta en antanut mielikuvan haitata makuelämystä, vaan rohkeasti pistelin poskeeni ja maukasta oli. Sain seurakseni myös suloisen kissan, joka kävi viereeni kukkapuskaan makoilemaan ja odottamaan kiltisti vuoroaan.

Mostarista matkasimme vielä yhden kaupungin kautta ja teimme lyhyen pysähdyksen Pociteljissa. Se on selvästi saanut vaikutteita turkkilaisesta arkkitehtuurista ja ottomaanit ovat jylläneet sielläkin aikoinaan sen verran, että rakennukset muistuttavat yhä heidän toimistaan. Tässä kaupungissa sai jälleen tallustaa kapeita kujia ja rappuja. Lisäksi paikallisena vetonaulana toimivat kuivattujen ja tuoreiden hedelmien ja pähkinöiden myyjät. Tuotteiden laatua kehuttiin yhdeksi parhaimmista koko maassa ja maistoimme mekin tietysti. Aprikoosit tuoreena ja kuivattuna olivat suussa sulavia, mansikat makoisia ja taatelit tahmeita. Nam!

Sitten olikin aika palata Neumin kautta takaisin bosnialaisen maaseudun mandariinipuineen viilettäessä silmissä ja hiljalleen vaihtuessa Adrianmeren siniseen syleilyyn ja Kroatian maankamaraan. Aivan mahtava retkikohde, jota ei pidä jättää väliin, jos suinkin mahdollisuus kohdalle osuu. Pala Bosniaa jäi kyllä omaan sydämeeni. Upea maa!

Löhöilyä Lokrumissa

Dubrovnikin edustalla noin 600 metrin päässä rannikosta sijaitsee Lokrumin saari. Sinne pääsee kätevästi veneellä vanhankaupungin satamasta puolen tunnin välein. Hinta oli noin 10€ ja se sisälsi matkat edestakaisin. Saarella on huomattavasti hiljaisempi ja rauhallisempi tunnelma kuin kaupungilla ja auringolta pääsi suojaan suurien puiden varjoon. Alueella kulkee paljon polkuja ristiin rastiin ja niitä pitkin kulkiessa päätyy hyvin erilaisiin paikkoihin - vanhoja rakennuksia ja linnake, kasvitieteellinen puutarha, varjoista metsää tai kivikkoista rantakalliota. Saareen tullessa vastassa oli jonkinsortin opastuskeskus ja suuri kartta. Paperista karttaa en huomannut kellään olevan ja saaren ollessa kohtalaisen suuri kulkeminen oli lähinnä ajautumista paikasta toiseen. Rantakallioilla ympäri saarta oli useita uimportaita, mutta aivan venelaiturin tuntumassa oli mielestäni parhaat puitteet mereen pulahtamiselle ja auringossa löhöilylle. Lisäksi saarella oli muutama erilainen kahvila/baari, joista sai virkistävää juomaa sekä jotakin kevyttä syötävää. Lokrum oli siis oiva paikka rennommalle ja kiireettömälle loikoilulle ja tepastelulle kaupunkielämän vastakohdaksi.

 

Kaikkein mieleenpainuvinta tuossa saaressa lienee kuitenkin ollut sen eläimistö. Ensimmäisenä, näkyvimpänä ja kuuluvimpana esiin nousivat lukuisat riikinkukot. Niitä löytyi ihan joka puolelta valtavat määrät. Ne olivat selvästi hyvin tottuneita ihmisiin eivätkä arkailleet saatika olleet kovinkaan innostuneita väistelemään, vaan keskittyivät omiin touhuihinsa. Yhdestä yksilöstä kehittyi oikea maanvaiva. Se pörhisteli pyrstöään, pullisteli rintamustaan ja patsasteli menemään minkä kerkisi. Eikä luovuttanut, vaikka paikalliset yrittivät ajaa sitä loitommalle uimapaikan lekottelukivetykseltä. Kaveri ilmestyi aina takaisin ja aloitti esityksensä yhä uudelleen sekä innostui silmittömästi, kun kassissa rapsahtikin jokin herkkuja sisältävä pussukka. Sinnikäs siivekäs!

Tässä yllä kuvailtu yksilö lempipuuhassaan.

Lisäksi törmäsimme vihreisiin, vikkeliin liskoihin, joita säntäili siellä täällä. Eläin, joka kuitenkin sai meidät vaihtamaan suuntaa ja miettimään kulkua saarella uudelleen oli ruskea, noin sormenpaksuinen, pitkä käärme, joka rantakalliolla luikerteli menemään niin vauhdikkaasti, että vain minä ehdin sen nähdä. Lienee sanomattakin selvää, että käärmekammoisina suuntasimme askeleemme saaren vähemmän kivikkoisille osuuksille.

Kyllä, kuvassa on lisko.

Uiminen oli Adrianmeren aalloissa aivan ihanaa. Vesi oli lämmintä ja suolaisuus kellutti mukavasti. Vesi oli kristallinkirkasta ja pohjaan näki vaivatta. Auringon porottaessa kuumaana ja kirkkaana taivaalta veteen pulahtaminen on aivan ehdoton juttu ja niin virkistävää.

Lokrum tarjosi mukavan tauon kaupungin kuumuudesta ja hulinasta. Vain 15 minuuttia venematkaa ja tunnelma oli kuin toisesta maailmasta. Suosittelen!