Kuivalla maalla matkaamista

Aamun valjetessa olimme päässet padon toiselle puolelle ja vuorossa oli tutkimusretki hieman lähemmäs moista ihmettä. Kolmen rotkon patohan on maailman suurin vesivoimala ja se on pituudeltaan noin kaksi kilometriä ja korkeudeltaan 185 metriä. Padon vuoksi noin 1,2 miljoonaa ihmistä menetti kotinsa vedenpinnan noustessa. Pato kaikessa komeudessaan tuottaa sähköä kuitenkin vain noin 5 prosenttia koko Kiinan tarpeesta. Aika minimaalista sanoisin. Mutta missään nimessähän en uskalla patoa ja sen vaikutuksia kritisoida, sillä meille tehtiin hyvin selväksi, että jos kritisoi patoa, kritisoi koko Kiinaa. Ja pois sellainen minusta!

Patohan on aivan valtava rakennelma, mutta silti sen kokeminen oli lievä pettymys. Olin jostain syystä kuvitellut mielessäni, että pääsisimme itse padolle ja kävelemään sen päälle. Näin oli myös aika moni muu ajatellut pikaisen gallupin aiheesta tehtyäni. Heti alkuun täräytettiin totuus: padolle ei pääse nyt eikä tulevaisuudessa. Näköaloja oli siis haettava etäämmältä korkean mäen laelta. Näistä seikoista johtuen pato jäi vähän etäiseksi, mutta kokemus oli silti ikimuistoinen.

Tutkimusretken jälkeen palasimme laivaan ja menimme vielä noin 30 kilometrin matkan eteenpäin, kunnes 660 kilometrin matkamme Jangtse-joella oli tullut päätökseen. Astuimme laivasta Yichangin kaupungissa ja kulkuväline vaihtui bussiksi. Yichang on tuollainen kiinalaisittain pienehkö noin 4 miljoonan ihmisen kyläpahanen. Kävimme siellä maalaismarkkinoilla nuuhkimassa aitoa tunnelmaa. Markkinat vetelivät ilmeisesti viimeisiään, sillä siellä ei meidän ryhmämme lisäksi ollut muita. Myöskään länsimaalaisten näkeminen ei selvästikään ollut ihan arkipäivää ja meitä tuijotettiin oikein urakalla. Siinä pikkukiinalaiset kohtasivat eurooppalaiset isonenät. Selvennyksen vuoksi kerrottakoon, että kiinalaiset kutsuvat meitä länsimaalaisia siis nimityksellä isonenät. Lisäselityksiä tämä ei kaivanne, kun mielessänne laitatte länsimaiset ja aasialaiset kasvot vierekkäin. Kyllähän nuo meidän nenukit aika jättimäisiä heidän nykeröihinsä nähden ovat!

Markkinoilta matka jatkui linjurikyydillä yhden pysähdyksen taktiikalla ja illansuussa saavuimme Wuhaniin. Wuhan on Hubein maakunnan pääkaupunki ja siellä elämäänsä elelee noin 10 miljoonaa pallontallaajaa. Matka Wuhaniin oli ollut raskas, kun bussi pomppi kuoppaisilla teillä kuin kenguru ja sisällä oli joko hyytävän kylmä tai kuuma kuin saunassa. Loppumatkasta jumitimme vielä hyvän tovin ruuhkassa, kunnes saavuimme ruokapaikkaamme. Homma oli paikalliseen tyyliin hidasta ja takkuilevaa, ruuan saamisessa kesti ikuisuus, uni painoi ja itselleni tuli totaalinen stoppi kiinalaisen ruuan syömiseen. Kiintiö yksinkertaisesti vain täyttyi. Hieman tätä ehkä edesauttoi Aku Ankan sukulaisen kantaminen tarjoiluastiassa pöytään vähän huonossa hapessa tai siis totaalisen hengettömänä.

Hotelliin Wuhanin keskustassa saavuimme noin klo:22 ja kaaduin suoraan sänkyyn. Sanna ehti vielä katsastaa paikalliset yömarkkinat. Päivän parhaimmat naurut saimme vielä illan päätteeksi, kun tutkimme hotellihuonettamme ja huomasimme vähintäänkin erikoisen vessa/kylppäriratkaisun. Sitä saattoi nimittäin pötkötellä sängyllään toisen suihkutellessa tai tehdessä tarpeitaan lasiseinän toisella puolen. Ei kovin intiimiä eikä oikein suomalaiselle privaattiudelle sopivaa, mutta kerrassaan persoonallista ja huvittavaa.