Silkkiä ja syötävää Suzhoussa

Suzhou on reilun 10 miljoonan ihmisen kaupunki 1,5 tunnin ajomatkan päässä Shanghaista. Se on tunnettu kanaaleistaan ja siellä sijaitsee myös maailman suurin jokisatama. Meidän retkikuntamme tutustui täällä aamutuimaan suureen pagodaan ja kiinalaiseen puutarhaan.

Pagoda oli parhaillaan remontissa, joten emme päässeet sen tarkemmin tutkimaan sitä saatika kiipeämään sen kerroksia ylös maisemia ihaillaksemme. Samalla alueella oli paljon temppelimäisiä rakennuksia, lampi ja valtava määrä pieniä koululaisia retkellä eväspusseineen. Kävimme katsomassa kaupungin muuria ja porttia, joiden alla virtasi kanaali pienine kanaaliveneineen. Hassusti uusi ja vanha kohtasivat nykypäivän kerrostalojen hallitessa taustamaisemaa.

 
Seuraavana oli vuorossa Verkkomestarin puutarha, joka on tyypillinen kiinalainen puutarha. Se oli suuri, erilaisia pieniä rakennuksia käsittävä alue. Puutarhaan tullaan rentoutumaan ja rauhoittumaan. Alueella oli naisille ja miehille omat oleskelupaikkansa, kirjasto, musiikkihuone ja vaikka kuinka monta muuta paikkaa. Tunnelma puutarhassa oli rauhallinen ja harmoninen, vaikka siellä jonkin verran muitakin vierailijoita käyskenteli. Tämä oli ensimmäinen paikka, jossa kiinalaisetkin pystyivät hillitsemään kovaäänisyytensä ja kunnioittamaan muiden rauhaa. Voi sanoa, että tässä vaiheessa matkaa tällainen paikka tuntui taivaalliselta kaiken kakofonian jälkeen.

 

 

Tähän mennessä kaikki nähtävyyspaikat, joissa olimme käyneet, olivat sijainneet aina siten, että sisäänkäynnille päästäkseen oli pakko kulkea ns. houkutusten kujaa pitkin. Houkutusten kuja on oma nimitykseni kaikelle mahdolliselle turisteille myytävälle roinalle, joita pienissä kojuissa meitä innolla odottavat paikalliset tarjoilivat. Tällaisista on joskus kauhean vaikea kieltäytyä ja tälläkin kertaa jotain pientä, tosin jo ennalta harkittua, tarttui mukaan. Sain hankittua itselleni kiinalaisen leimasimen, johon on kaiverrettu oma nimeni kiinaksi ja sitten ihan perinteisellä tyylilläkin. Tai mistä minä tiedän lukeeko siinä Kiina-versiossa oikeasti Maiju vai kenties jotain törkeyksiä, mutta tyytyväinen ostokseeni olen silti.

Suzhouhun kuului myös yksi matkan odotetuimpia hetkiä eli silkkitehtaassa vierailu. Muutama ryhmäläisistämme oli jo aiemmin Aasiassa vieraillessaan hurahtanut silkkipeittoihin ja osasivat jakaa hurmaantumisensa kanssamme sillä seurauksella, että koko bussillinen skandinaaveja himoitsi silkissä nukkumista. Ennen ostosten tekoa tutustuimme kuitenkin siihen kuinka sitä silkkiä oikein valmistetaan toukasta lankaan asti. Ensimmäinen vaihe olivat itse toukat. Satoja vaaleanharmaita noin 5cm pitkiä pötkylöitä ahkeroi Mulberry-puun lehtiä minkä ehtivät. Toukkia sai pitää kädessä, mutta mukaan sellaista ei tuliaisiksi saanut viedä. Näin meitä ihan erikseen kiellettiin hieman huvittavastikin, mutta todellisuudessa joku kansanmiehemme oli sellaisen kerran taskuunsa tunkenut ja myöhemmin sitten ihmetellyt miksi se olikaan kuollut sinne farkkujen taskuun. Niinpä ihana oppaamme varautui kaikkeen ja huomautti myös meitä asiasta. Siinä meni silkkifarmin perustaminen Suomeen ihan läskiksi!

Herkuttelun jälkeen toukat koteloituvat ja ne kerätään sellaisiin hassuihin telineisiin. Sitten ne siirretään tietyn ajan kuluttua höyrytyskoneeseen, jossa kotelon sisällä oleva toukka kuolee. Siitä valkoiset pienilta kananmunilta näyttävät pallurat laitetaan linjastolle, jossa ne lajitellaan käsin eri laatuihin. Tämän jälkeen niistä aletaan koneella purkaa säikeitä ja keriä niitä langaksi. Lanka laitetaan kangaspuihin, jotka kutovat siitä mitä erilaisimpia kankaita. Saimme nähdä myös kuinka sitä kuuluisaa silkkipeittoa oikein valmistetaan. Neljä naista venyttivät silkkikudosta ja latoivat niitä päällekkäin kerros kerrokselta. Tämän jälkeen kukaan ei varmasti enää ollut epävarma ostostensa laadusta ja meidät johdateltiinkin suorinta reittiä tilaustiskille. Ensin tosin piti arpoa, että minkä kokoisen ja painoisen peiton kukin haluaa. Lähes jokainen retkueemme jäsenistä taisi ostaa vähintäänkin yhden peiton. Peitot oli valmiiksi pakattuina muovisiin säilytyskasseihin, joista kauppa vielä ystävällisesti imaisi ylimääräiset ilmat pois ja näin saimme peittopussit mahdollisimman pieninä matkalaukkuihin sullottaviksi. Näin jälkikäteen voin sanoa, kun tuon kanssa olen nyt pari viikkoa jo nukkunut, että ei kyllä kaduta pätkääkään ostokseni. Se on ihana!

Muilta osin tutustuimme Suzhouhun omatoimisesti. Kävelimme hotellilta "vanhaan kaupunkiin" eli värivaloissa vilkkuville ostoskaduille. Länsimaalaisia ei vastaan tullut, vaikka porukkaa oli liikkeellä paljon. Kaikki merkkituotteet ovat lähestulkoon saman hintaisia kuin Suomessa, joten mitään suuria ostoksia ei Suzhousta tai sen paremmin koko muultakaan reissulta tullut tehtyä. Kiertelimme silti kauppoja ja katselimme tavaroita. Etsimme myös epätoivoisesti jotakin ravintolaa, jossa EI tarjoiltaisi kiinalaista murkinaa, mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty. Ainoat vastaantulleet vaihtoehdot olivat KFC, Pizza Hut, Subway ja McDonalds. Valitsimme hädissämme viimeisimmän ja olen siitä äärettömän onnellinen. En ole koskaan syönyt niiiiiiiiin hyvää Big Macia. Enkä tarkoita, että tässä kiinalaisten hampurilaisessa olisi ollut mitään erikoista, mutta kaiken sen riisiähkyilyn jälkeen se vaan oli aivan taivaallista. Kaiken kruunasi ketsuppi! Miten voi ketsuppi maistua niin hyvälle?!

 
Illan päätteeksi löysimme sivukujalta vielä pienen kynsihoitolan. Kävelimme sisään ja aika nopeasti kävi selväksi ettei meillä ole yhteistä kieltä hoitolan naisen kanssa. Eipä se mitään! Sitten vaan näytettiin, osoiteltiin ja sitkeästi selitettiin englanniksi. Tuloksena oli molemmille aivan ihanat kynnet koristuksineen, lapsilauma töllistelemässä meitä hullunnäköisiä naisia ja valokuvien räpsimistä niin meidän kuin paikallistenkin taholta. Hauskaa oli, vaikka mitään emme toistemme jutuista tajunneet!