Welcome back! Bye, bye Canada!

Tänään oli aika palata takaisin "kotiin". Ajomatkaa kertyi 630 kilometriä. Lähdimme jo aikaisin liikkeelle Mount Hopesta. Päivän ensimmäinen kohde oli Niagara-on-the-Lake, jonne poikkesimme, koska meille sitä suositeltiin. Ja kannattihan sinne poiketa. Tämä pieni kaupunki on kuin suoraan jostakin elokuvasta tai tv-sarjasta, ehkäpä vaikka Gilmore Girls. Koska on sunnuntai, kaikkialla oli todella hiljaista ja rauhallista. Kävelimme pääkadulla puolelta toiselle ja teimme näyteikkunaostoksia. Yksi paikka sentään oli auki. Löysimme tiemme sinne huumaavan tuoksun johdattelemina. Sisällä oli leipomo täynnä erilaisia herkkuja. Mukaan tarttui uunituore omenapiirakka. Nam!

Kylältä ajelimme parikymmentä mailia ja saavuimme Niagaran putouksille. Scratchystä olimme löytäneet sopivan viewpointin, mutta kuinka ollakaan juuri sille johtava tie oli suljettu kaikista mahdollisista suunnista. Niinpä päädyimme hetken ylimääräisen kurvailun jälkeen jättämään auton matkamuistomyymälän pihaan ja toivoimme vain, että renkaassa ei olisi lukkoa, kun palaamme takaisin.

Niagaran ympäristö oli oikeastaan jonkinlainen pettymys. Koko alue on täynnä kaikkea keinotekoista turistihössötystä, vähän kuin Las Vegas minikoossa. Itse putoukset sijaitsevat sitten kaiken tämän neonvalo- ja tornihässäkän keskellä.  Kävelimme mäkeä alas kävelykadulle, joka reunustaa putouksia Kanadan puolella. Paikalla oli yllättävän hiljaista ja rauhallista väen suhteen. Saimme ihan rauhassa ihastella huimaa vauhtia valuvaa vettä niin Morsiushunnun kuin Hevosenkengänkin osalta. Vaikka kävelimme putouksia ylempänä, saimme ajoittain suihkua niskaamme veden pärskyessä putouksista joka suuntaan. Eikä vesi ollut ainoa asia, jota taivaalta satoi. Linnut tekivät oman osansa ja äiti sai putsata jätöksiä päästään heti aamutuimaan. Pari tuntia meni mukavasti putouksen reunaa kierrellen, mutta koska matkaa oli tälle päivälle aika paljon, meidän piti jatkaa matkaa.

Morsiushuntu

Hevosenkenkä

Tämän päivän päämääränä oli Springfield, Ohio. Matka kulki Buffalon ohi, New Yorkin ja Pennsylvanian  osavaltioiden kautta Ramada-motelliin. Kanadan ja Usan rajalla pääsimme todella nopeasti läpi tarkastuksista ja meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi takaisin. Jotenkin mieltä lämmitti tuo koko juttu, mutta eniten meitä lämmittää ilmasto. Nimittäin kolmen päivän vesisateen jälkeen olemme vihdoinkin päässeet aurinkoisemmille apajille. Auton mittari näyttää jopa yli 80 F, kun tähän mennessä olemme joutuneet värjöttelemään 50 asteen nurkilla. Nyt siis helleraja ylittyy eikä vettäkään ole satanut hetkeen. Mukavaa vaihtelua. Mukavuutta lienee lisännyt myös se, että autossamme leijaili valtaisa bensan katku. Astuin huoltoasemalla lätäkköön ja nyt kengät haisee niin, että pienessä pöllyssä ajeltiin silmät kirvellen pari tuntia. Nyt kengät on pesty. Saapa nähdä tuleeko niistä enää käytettävät.

Vaihtelua ja jännitystä autoiluun on muutaman päivän ajan tuonut myös kojelaudassa palava varoitusvalo maint reqrd. Manuaalista selvisi, että kyseessä on öljynvaihtoon liittyvä muistutus. Valo paloi alkuun vain startatessa ja se tarkoitti, että vielä saa rauhassa painella menemään ainakin 500 mailia. Mutta tänään sitten viimeisen 200 mailin matkalla valo syttyi pysyvästi. Meillä kun on matkaa vielä yli 3000 mailia jäljellä, niin tällainen pikantti lisä ei ole kovin tervetullut. Tartuimme härkää sarvista ja pirautimme Hertzin hätäpuhelimeen. Meillä on kaksi vaihtoehtoa; vaihtaa auto Daytonin lentokentällä tai mennä huoltamolle ja huoltaa auto. Valitsimme huollon ja kävimme Springfieldiin saavuttuamme heti etsimässä huoltamon. Aamulla menemme sinne, kunhan se klo:9 aukeaa. Toivottavasti matka jatkuu myös huoltamovisiitin jälkeen.